(Universal)
Eaglesin paluuta on odotettu pitkään ja hartaasti. Glenn Frey, Don Henley, Joe Walsh ja Timothy B. Schmit palkitsevat odotuksen 20 uuden kappaleen mittaisella tupla-cd:llä.
Kun mittaa riittää, mukaan mahtuu myös vähemmän onnistuneita kappaleita. Kokonaisuutena levy on kuitenkin reilusti plussan puolella. Yli kymmenminuuttisen vaikuttavan nimibiisin lisäksi bändi on tehnyt monta kappaletta, jotka ovat niin hyviä kuin fanit saattoivat postiivisimmissa toiveissaan kuvitella. Toisin sanottuna Eagles onnistuu kuin onnistuukin vastaamaan vuosikymmenten aikana massiivisiksi kasvaneisiin odotuksiin.
Bändin paluu tuntuu levyn myötä tapaukselta, ei miltä tahansa comebackiltä.
Tuttu hyvin toteutettu amerikkalaisen musiikin kirjo on läsnä taas. Letkeää kantrirockia, komeata stemmalaulua, hiottua Kalifornian soundia Steely Danin tyyliin, soulballadeista vaikutteensa ammentavia balladeja.
Ensimmäinen levy ei vielä täysin vakuuta. Se jättää hieman liiankin harmittoman ja särmättömän maun, mutta kakkoskiekolta löytyy dramatiikkaa, bändille ominaisia kitarajuttuja ja ennen kaikkea hyviä biisejä.
Eaglesin ykkösalbumin, Desperadon, tai Hotel Californian 70-luvun huippuihin ei tietenkään ylletä, mutta riittävän lähelle. Levyn soidessa bändiä huomaa kaivanneensa.
Kuten monen muunkin amerikkalaisartistin musiikissa viime vuosina, sanoituksissa kritisoidaan Bushia ja sotaa. Sanoma sopii osaksi tätä äärimmäisen huolella tehtyä, mutta sielunsa ja juurevuutensa säilyttävää klassista amerikkalaista musiikkia.