Donald Trump sanoo ettei tunne seksiskandaalissa ryöpytettyä prinssi Andrew'ta – kuvatodisteet kumoavat hämmentävän väitteen

Donald Trump väittää ettei tunne Prinssi Andrew'ta:"Raskas tarina" 0:10
Donald Trump väittää ettei tunne Prinssi Andrew'ta: "Raskas tarina"

Donald Trump väittää kivenkovaan, ettei hän tunne prinssi Andrew'ta, vaikka historia osoittaa toisin.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump totesi muun muassa tiistaina 3. joulukuuta toimittajille, ettei hän tunne kuningatar Elisabetin toiseksi vanhinta poikaa, valtavan kohun keskiössä olevaa prinssi Andrew'ta.

– En tunne prinssi Andrew'ta, mutta se on raskas tarina. En tunne häntä, en, Trump kommentoi toimittajille tiistaina Lontoossa NATO-kokouksen yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. 

Trumpin kommentti on erikoinen, sillä hänet on vuosien saatossa kuvattu useaan otteeseen prinssi Andrew'n kanssa. Viimeisimmät yhteiskuvat kaksikosta on otettu kesäkuussa 2019 Trumpin vieraillessa Iso-Britanniassa. 

Andrew on kuvattu yhdessä Donald Trumpin kanssa jo muun vuonna 2000. Tuolloin kuvassa poseerasi myös Melania Trump, joka oli tuohon aikaan tulevan presidentin naisystävä. 

Kuvat Trumpista ja Andrew'sta ovat kiertäneet ahkerasti sosiaalisessa mediassa viime aikoina. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kesäkuussa prinssi Andrew'n omalla Twitter-tilillä julkaistiin päivitys Yhdysvaltojen presidentin valtiovierailusta, jossa mukana oli myös useita kuvia, joissa sekä Trump että Andrew esiintyivät. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Prinssi Andrew on kamppaillut viime aikoina massiivisen kohun keskiössä. Skandaali sai alkunsa siitä, kun yhdysvaltalainen Virginia Giuffre syytti Andrew'ta ja edesmennyttä miljonääri Jeffrey Epsteiniä seksuaalirikoksista. Nyt 35-vuotias Giuffre on kertonut, että hänet pakotettiin harrastamaan seksiä Andrew'n kanssa kolme kertaa 2000-luvun alussa. Giuffre oli väitettyjen tekojen alkamisen aikaan 17-vuotias ja Andrew nelikymppinen. 

Elokuussa vankilassa menehtynyttä Epsteiniä syytetään ihmiskaupasta ja seksiringin pyörittämisestä, jonka nuorimmat uhrit olisivat olleet 14-vuotiaita. 

Andrew kaivoi itselleen entistä syvemmän kuopan antamalla aiheesta laajan haastattelun BBC:lle marraskuussa. Haastattelun tarkoituksena oli puhdistaa häpäistyn prinssin maine, mutta sen sijaan se tuomittiin epäuskottavaksi sekä vaivaannuttavaksi

Kohun seurauksena muutama viikko sitten ilmoitettiin, että 59-vuotias prinssi Andrew on pyytänyt 93-vuotiaalta kuningataräidiltään lupaa väistyä kuninkaallisista velvollisuuksistaan. Todellisuudessa käsky siirtyä sivuun tuli Elisabetilta, joka oli konsultoinut vaikean päätöksen tekemisessä muun muassa vanhinta poikaansa, kruununprinssi Charlesia.

Giuffren kuukausi sitten kuvattu haastattelu aiheesta esitettiin BBC:llä maanantaina 2. joulukuuta. Nainen kertoi joutuneensa seksikaupan uhriksi 17-vuotiaana Epsteinin toimesta ja että hänet pakotettiin harrastamaan seksiä useiden Epsteinin ystävien, mukaan lukien prinssi Andrew'n kanssa. 

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat