Daveyn, 34, keuhkot piti poistaa – pelastui DD-rintaimplanttien ansiosta

34-vuotiaan keuhkot piti poistaa – pelastui DD-rintaimplanttien ansiosta 2:20
Ilman suuria rintaimplantteja Davey Bauer olisi voinut kuolla.

DD-kokoiset implantit tulivat elinsiirrettä odottaneen Davey Bauerin avuksi. Huomaathan, että yllä oleva video sisältää materiaalia leikkaussalista, eikä välttämättä sovi herkimmille.

Ilman suuria rintaimplantteja Davey Bauer olisi voinut kuolla. 34-vuotias pelastui lääkäreiden erikoisen innovaation ansiosta, kertoo CNN.

Sai pahan keuhkotulehduksen

Kaikki alkoi huhtikuussa 2023. Bauer koki hengenahdistusta, vaikka oli urheilullinen ja mielestään terve. Tupakointia mies tosin oli harrastanut, mutta hän oli vaihtanut sähkötupakkaan vuonna 2014.

– Ajattelin, että se oli terveellisempi vaihtoehto, mutta oikeasti koin sen olevan vielä koukuttavampaa kuin tupakka, Bauer kuvailee CNN:n haastattelussa.

Rinnanahdistus jatkui. Lääkärissä kävi ilmi, että Bauerilla on influenssa. Hengittäminen oli jo todella työlästä, ja Bauer joutui jäämään hoitoon. Hänelle kehittyi keuhkotulehdus, johon antibiootti ei auttanut.

"Vapettaminen" eli sähkötupakan käyttö voi altistaa keuhkot infektiolle. Bauer ei myöskään ollut hakenut influenssarokotusta.

– Kaikki riskitekijät osuivat yhteen: keuhkojen terveys oli vaarantunut, tupakointi ja sähkötupakka, influenssarokotusta ei ollut ja sitten hän sai infektion. Kun kaikki nämä osuvat yksiin, seurauksena voi olla suuri katastrofi, Bauerin lääkäri Ankit Bharat kommentoi.

Apua DD-koon rintaimplanteista

Bauerin keuhkot vaurioituivat infektion vuoksi pahasti. Hän päätyi koneeseen, joka hapettaa veren keuhkojen puolesta. 

Lopulta tilanteen koko totuus paljastui: Bauer ei selviäisi ilman keuhkosiirrännäistä. Hän oli liian sairas saamaan siirrettä, muttei myöskään voinut odottaa kauaa sopivan elimen löytymistä.

– Jos joku on aktiivisesti kuolemaisillaan ja niin sairas kuin David, yleensä elinsiirre ei ole vaihtoehto ja potilas vain kuolee. Meidän piti keksiä strategia, tehdä jotakin, mitä ei ennen ole tehty, lääkäri Bharat sanoo.

Infektiosta oli päästävä eroon ennen leikkauksen yrittämistä. Bauerin keuhkot poistettiin, mikä loi lisää ongelmia: koska rintakehä oli nyt tyhjä, mikään ei tukenut sydäntä.

Apu löytyi yllättäen DD-koon rintaimplanteista. Ne asetettiin Bauerin rintaonteloon ja muotoiltiin tukemaan sydäntä. 

– Yksi plastiikkakirurgeistamme erittäin ystävällisesti antoi meille pikakurssin erityyppisistä, -muotoisista ja -kokoisista rintaimplanteista, Bharat kiittelee NPR:n mukaan. Katso Bauerin tarina yllä olevalta videolta! Huomaathan, että video sisältää materiaalia leikkaussalista, eikä välttämättä sovi herkimmille.

Implantti-idea toimi

Isot implantit tekivät tehtävänsä, sydän pysyi paikoillaan ja infektio parani nopeasti. Jo vuorokauden kuluttua Bauerille saatettiin tehdä elinsiirre. Hän sai uudet keuhkot toukokuussa 2023. 

Kesäkuussa Bauer pystyi jo istumaan ja hengittämään itse muutamia tunteja kerrallaan. Heinäkuussa hän saattoi luopua koneellisesta tuesta kokonaan.

"Sinä saat rintaimplantit, mutta minä en?"

Syksyllä 2023 Bauer pääsi kotiin. Perhe kertoi joukkorahoitussivustollaan syyskuussa, että hän saa syödä ja juoda normaalisti.

– Olen onnellinen, että saan olla vielä täällä. Sain uuden mahdollisuuden, Bauer kommentoi NPR:n mukaan.

Rintaimplanttien käyttö hengenpelastusoperaatiossa on muodostunut vitsiksi Bauerin ja hänen naisystävänsä Susan Goren välillä.

– Sinä saat rintaimplantit, mutta minä en? Gore vitsailee.

Bauer aikoo jatkossa käyttää nettipeleissä nimimerkkiä DDavey. Mies kiittelee lääkärinsä ideaa.

– Se oli hyvin luovaa ja aika mahtavaa. Ja se on upea tarina. 

Lääkärit tarkkailevat Bauerin vointia, ja Bharatin mukaan mies tullee toipumaan täysin.

– Se on melko uskomatonta nähdä, hän myöntää. 

Katso myös: Syöpää sairastava Juho hankki jo hautapaikan – sitten hoitokokeilu hämmästytti sekä lääkärit että potilaan

Syöpää sairastava Juho hankki jo hautapaikan ja tarjoilut omaan muistotilaisuuteensa – sitten osallistuminen hoitokokeiluun hämmästytti sekä lääkärit että potilaan 2:37
Kirkkonummelainen Juho kävi melanooman vuoksi kuoleman porteilla.

Lue myös:

    Uusimmat