Danny vahvistaa suhteen tango-Erikaan IS:ssä: "Kyllä suhde on olemassa"

Dannyn ja vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikmanin suhteesta on huhuttu jo pidemmän aikaa. Danny ei enää viitsi asiaa peitellä, vaan vahvistaa Ilta-Sanomissa suhteen olevan todellinen. 

Suhdehuhujen keskelle joutuneet muusikko Danny, 74, ja tangokuningatar Erika Vikman, 23, ovat vihjailleet suhteestaan, mutta kuitenkin kiistäneet sen kerta toisensa jälkeen. Nyt Frederikin ja Tapani Kansan riitojen keskellekin joutunut Danny räväyttää Ilta-Sanomien haastattelussa suhteen olevan totta. 

– Viihdymme yhdessä ja kyllä suhde on olemassa, Danny sanoo Ilta-Sanomissa. 

Danny kertoo hänen ja Erikan myös lomailevan yhdessä Thaimaassa piakkoin. 

– Lähden pidemmäksi aikaa Thaimaahan lomalle ja Erika ehtii kiireiltään myös piipahtamaan siellä luonani. 

Danny ei kuitenkaan halua jatkossakaan purkaa yksityiselämäänsä sen koommin julkisesti, vaikka suhteen reilusti nuorempaan tangokunigattareen hän lehdessä vahvistaakin. 

Samoilla linjoilla on myös Erika Vikman, joka kertoi MTV.fi:lle lokakuussa olevansa itsekin tarkka yksityisyydestään. 

– Se, voisiko suhteemme muuttua rakkaudeksi, jää nähtäväksi. Sanon vain, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Olemme molemmat tarkkoja yksityisyytemme suhteen, joten olipa meillä suhde tai ei, emme siitä mielellään puhuisi. Rakkautta ei voi koskaan ennustaa eikä kieltää, Erika Vikman kertoi MTV.fi:n haastattelussa muutama kuukausi sitten. 

Vieraina Danny ja Erika Vikman 20:00

Lue myös:

    Uusimmat