Daniel Ricciardolta yllättävä väite läpimurtokaudestaan – "Se kuulostaa vähän koppavalta"

Red Bull -kuljettaja Daniel Ricciardo tunnetaan isoista ohitusliikkeistään, joita hän esittää F1-radoilla tämän tästä. Australialaiskuski uskoo, että hänen läpimurtokauden otteillaan on ollut suuri vaikutus koko sarjan ohitusten tasoon.

Ricciardo murtautui F1:n huipulle kaudella 2014, kun hän siirtyi Toro Rossolta Red Bullin ohjaksiin. Upean kauden päätteeksi Ricciardo sijoittui MM-sarjan kolmanneksi. Taitava australialainen pääsi juhlimaan voittoa kolmeen otteeseen. Kyseinen kausi on jäänyt hyvin myös Ricciardon itsensä mieleen.

– Se vuosi on ollut minulle tähänastisen urani hauskin ja tärkein. Voittoni olivat isoja, ja minulla oli valtava taistelu Fernando Alonson kanssa Saksassa, jossa kilpailin kovaa, mutta reilusti. Hän ylisti minua jälkeenpäin, mikä merkitsi minulle tuolloin paljon, Ricciardo muistelee Motorsport.comille.

Ricciardo esitti kauden aikana näyttäviä ohituksia, joita moni tuskin pystyi edes kuvittelemaan mahdollisiksi. Australialaiskuski uskoo hänen ajotyylinsä muuttaneen sarjan ohituskulttuuria. 

– Minusta vuosi 2014 ei vain muovannut minua, vaan se muutti ohitusten tasoa koko lajissa. Monikaan kuljettaja ei tehnyt samaa kuin minä. Tulleet pitkältä takamatkalta ja yrittäneet isoja ohitusliikkeitä, Ricciardo toteaa.

– Ehkä he oppivat sen minulta ja minun ajotavastani. Ehkä minä asetin uuden tason ja näytin ihmisille, mikä on mahdollista. Näin ollen muutkin halusivat kokeilla sitä. Se kuulostaa ehkä vähän koppavalta, mutta minä todella uskon näin, Ricciardo summaa.

Lue myös:

    Uusimmat