Coulthard voitti Monacossa, suomalaisten kisa jäi kesken

McLaren-kuljettaja David Coulthard ajoi komeaan voittoon Monacon legendaarisessa GP-kisassa. Tallitoveri Kimi Räikkösen kisa päättyi keskeytykseen kuudennelta sijalta, kun Ferrarin Rubens Barrichello ajoi hänen McLareninsa perään. Mika Salon kisa päättyi yhdeksän kierrosta ennen maalia, kun auto sinkoutui päin kaiteita.

Skottikuljettaja Coulthard pääsi hyvin liikkeelle lähtövalojen vaihduttua. Hän syöksyi kakkosruudusta Williams-kuljettaja Juan Pablo Montoyan ohitse kärkeen. Skotti veti ensimmäiset 30 kierrosta neljän kärkiauton tiivistä letkaa. Tämän jälkeen McLaren-auton moottori alkoi yllättäen savuttaa pahaenteisesti.

Savuttaminen loppui aikanaan ja Coulthardin vauhti sen kuin parani. Varikkopysähdysten yhteydessä Ferrarin Michael Schumacher onnistui nousemaan aivan Coulthardin perään. Kapealla katuradalla Schumi ei kuitenkaan päässyt kilpakumppanistaan ohitse. Maalissa eroa oli Coulthardin hyväksi yksi sekunti ennen toiseksi sijoittunutta Schumacheria.

Kolmanneksi Monacon kaduilla ajoi Williamsin Ralf Schumacher. Tallitoveri Juan Pablo Montoyan kisa päättyi moottoriongelmiin. Montoya oli kakkossijalla ennen kuin hänen autonsa BMW-mylly alkoi savuttaa.

Kisan neljäs sija meni Renaultin Jarno Trullille. Jordan-talli sai kaksi MM-pistettä, kun Giancarlo Fisichella ajoi viidenneksi. Kuudenneksi kaasutteli Arrows-autollaan Heinz-Harald Frentzen.

Barrichello pilasi Kimin kisan

Kimi Räikkönen pääsi hyvin liikkeelle Monacon GP:n lähdössä. Kimi pysyi startissa kuudennella sijalla. Hän ohitti lähdössä Rubens Barrichellon, mutta joutui toisaalta päästämään Jarno Trullin edelleen.

Räikkösen kisa meni kuitenkin pilalle 40. kierroksen kohdalla, kun Barrichello ajoi hänen McLaren-autonsa perään. Kimin auton takasiipi hajosi tilanteessa. Kimi lähetettiin vielä takaisin radalle pitkän varikkopysähdyksen jälkeen, mutta parin kierroksen jälkeen Kimi ajoi sisään varikolle ja keskeytti. Barrichello sai rytäkästä 10 sekunnin stop & go -rangaistuksen. Yhteentörmäys oli puhtaasti brassikuskin syytä.

Salo keskeytti loppuhetkillä

Toyotan Mika Salo onnistui nostamaan sijoitustaan yhdellä pykälällä heti GP:n startissa. Yhdeksännestä ruudusta lähtenyt Salo pääsi Jenson Buttonin edelle. Renault-kuljettaja otti ensin varaslähdön, mutta hyytyi sitten joukon hännille.

Suurin osa kuljettajista ajoi Monacon kisassa yhden varikkokäynnin taktiikalla. Myös Salo oli etukäteen ajatellut käyvänsä renkaidenvaihdossa vain kerran, mutta ensimmäisen rengassarjan hajottua alle, Salo joutui käymään varikolla yhteensä kaksi kertaa. Salo oli ajamassa kilpailun kahdeksannelle sijalle, kunnes yhdeksän kierrosta ennen maalia hän menetti jarruvian seurauksena Toyota-auton hallinnastaan. Auto sinkoutui kylki edellä päin kaiteita. Ajourakka päättyi siihen.

Michael Schumacherin johto MM-sarjassa kasvoi kakkossijasta huolimatta, kun lähin uhkaaja Montoya jäi ilman pisteitä. Schumilla on nyt koossa 60 pistettä. MM-pisteissä seuraavina ovat Williams-kuljettajat Ralf Schumacher ja Juan Pablo Montoya, joilla on molemmilla koossa 27 pistettä. Coulthard nousi voittonsa ansiosta 20 pisteeseen.
Lue lisää:
Tomi Tuomisen kisaraportti
Monacon GP:n lehdistötilaisuus

Monacon GP:n tulokset:
1. David Coulthard McLaren Mercedes 1:45.39,055
2. Michael Schumacher Ferrari + 1,050
3. Ralf Schumacher Williams BMW + 1.17,450
4. Jarno Trulli Renault + 1 kierros
5. Giancarlo Fisichella Jordan Honda + 1 kierros
6. Heinz-Harald Frentzen Arrows Cosworth + 1 kierros
7. Rubens Barrichello Ferrari + 1 kierros
8. Nick Heidfeld Sauber Petronas + 2 kierrosta
9. Eddie Irvine Jaguar Cosworth + 2 kierrosta
10. Pedro de la Rosa Jaguar Cosworth + 2 kierrosta
11. Mark Webber Minardi Asiatech + 2 kierrosta
12. Enrique Bernoldi Arrows Cosworth + 2 kierrosta

Keskeyttäneet:
Mika Salo Toyota 69 kierrosta
Felipe Massa Sauber Petronas 63 kierrosta
Olivier Panis BAR Honda 51 kierrosta
Jenson Button Renault 51 kierrosta
Juan Pablo Montoya Williams BMW 46 kierrosta
Jacques Villeneuve BAR Honda 44 kierrosta
Kimi Räikkönen McLaren Mercedes 41 kierrosta
Alex Yoong Minardi Asiatech 29 kierrosta
Takuma Sato Jordan Honda 22 kierrosta
Allan McNish Toyota 15 kierrosta

Nopein kierros: Barrichello, 1.18,023.
Voittajan keskinopeus 149,280.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat