Joulukuussa Finland Wants Conan -mielenosoituksen järjestelyihin osallistunut laulaja Alexandra Alexis yllättyi tapahtuman saamasta julkisuudesta.
Mielenosoittajien tavoitteena oli saada Conan O´Brienin uusi show näkymään myös Suomessa.
– Mun viesti oli, että saadaan ihmiset puhumaan asiasta ja lähettämään palautesähköpostia tv-kanaville, ja saadaan samalla myös tv-kanavat heräämään siihen, että ihmiset ovat kiinnostuneita Conanin ohjelmasta, Alexandra sanoo.
Toistaiseksi Conanin uusi talk show ei Suomessa näy, mutta Alexandra ei pidä mahdottomana, että se näkyisi jo vuoden päästä. Noin sadan henkilön mielenosoitus sai julkisuutta myös Yhdysvalloissa, kun Conan esitti ohjelmassaan yhden pätkän tapahtumasta.
– Tietysti se oli mahtavaa Suomelle. Conankin varmasti arvostaa sitä, että Suomessa järjestetään tällaista. Minun oli tosi vaikea kuvitella, että siitä tulisi näin iso juttu. Internetin kautta mielenosoitus on levinnyt todella laajalle.
New Yorkissa asuva Alexandra sai myös miellyttävän kutsun.
– Conan kutsui Los Angelesiin ohjelman yleisöksi keväällä.
Alexandra haluaa kiittää kaikkia, jotka olivat mukana Finland Wants Conan -mielenosoituksessa.
– Oli hienoa huomata, että tapahtumaan saapui ihmisiä myös muualta kuin pääkaupunkiseudulta. Yksi poika oli tullut Islannista saakka.
(MTV3)
