Clinton kehottaa albaaneja sopuun

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton vetosi tiistaina Kosovon albaaneihin ja toivoi, etteivät he kostaisi serbeille palatessaan rikkirevittyyn maakuntaan. -Älkää antako vihanne lannistaa teitä. Meidän on kaikkien elettävä yhdessä, serbit mukaan lukien, Clinton sanoi.

Clinton lensi vaimonsa Hillaryn kanssa Skopjeen Makedoniaan tiistaina. Arkisesti khakihousuihin ja vihreään paitaan pukeutunut Clinton sai odottavalta väkijoukolta innostuneen vastaanoton. Clinton kertoi saapuneensa Makedoniaan ennen kaikkea kiittääkseen Makedonian kansalaisia.
-Nato ei olisi voinut hoitaa tehtäväänsä ilman teitä. Kosovon ihmiset eivät tänä päivänä palaisi koteihinsa ilman teitä, Clinton sanoi.

Clinton sanoi, että Yhdysvalloilla, Nato-mailla ja ilmasodan tukijoilla on vastuu auttaa Makedoniaa selviytymään niistä taloudellisista vaikeuksista, jotka kriisi on aiheuttanut. Clinton ilmoitti Skopjessa noin 70 miljoonan markan lisäavusta Makedonialle aikaisemmin luvattujen 415 miljoonan markan lisäksi. Skopjen-vierailunsa aikana Clinton keskusteli myös Makedonian presidentin Kiro Gligorovin ja Albanian presidentin Rexhep Meidanin kanssa.

Clinton tutustui pakolaisleiriin

Clintonit tutustuivat kuusituntisella vierailullaan myös Stankovicin pakolaisleiriin lähellä Skopjea. Pahimmillaan Stankovicissa oli noin 30000 Kosovosta paennutta albaania. Leiri on kuitenkin tyhjentymässä, sillä albaanit kiirehtivät nyt takaisin Kosovoon serbien vetäydyttyä maakunnasta. Leirissä on Valkoisen talon tietojen mukaan enää ainoastaan noin 10000 pakolaista. Clinton kuitenkin toivoi, että albaanit eivät palaisi koteihinsa aivan vielä, vaan odottaisivat muutaman viikon.

-Antakaa meille pari viikkoa aikaa miinojen poistamiseen. Sen jälkeen voitte mennä kotiin turvallisesti, Clinton sanoi. Clinton vakuutti, että miinoja raivataan koko ajan ja että myös serbit ovat lupautuneet auttamaan tuossa työssä. Clinton tapasi lisäksi kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja Makedoniassa ja vieraili Avianon lentotukikohdassa Italiassa. Clinton kiitti Jugoslavian pommittamiseen osallistuneita lentäjiä. Clinton lupasi tehdä G8-maiden, Maailmanpankin ja EU-maiden laatimasta Balkanin vakauspaketista menestyksekkään. Paketin allekirjoittajien on määrä pitää huippukokous heinäkuussa Sarajevossa, vaikkakin Valkoisen talon tiedottaja sanoi maanantaina kokouksen voivan lykkääntyä logistisista syistä.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat