Brittinaisen silmästä oli mennä näkö – syynä lemmikkikissa ja harvinainen tauti
Naisen silmästä oli mennä näkö, kun hän sai lehmänrokkotartunnan lemmikkikissaltaan.
Brittinainen oli menettää näön oikeasta silmästään sairastuttuaan harvinaiseen zoonoottiseen tautiin. Tapauksesta kertoo News.com.au-sivusto.
28-vuotiaan naisen oikea silmä alkoi yllättäen punottaa, ärtyä ja märkiä. Viisi päivää kestäneen oireilun jälkeen hän meni paikallisen sairaalan ensiapuun.
Omistaja sai kissalta lehmänrokon
Nainen kertoi hoitohenkilökunnalle, että kaksi viikkoa ennen oireiden alkua hänen lemmikkikissansa tassuihin ja päähän oli kehittynyt haavaumia. Tutkimusten jälkeen sekä kissalla että naisella todettiin ortopoxviruksiin kuuluva, nykyisin erittäin harvinainen lehmänrokko.
News.com.au-sivuston mukaan kissa olisi raapaissut naisen silmää. Live Science -sivusto puolestaan kertoo, että nainen olisi saattanut saada tartunnan hierottuaan tai kosketettuaan silmäänsä sen jälkeen, kun oli silittänyt kissaa.
Näkökyky palautui ennalleen
Naista alettiin hoitaa lääkityksellä. Hänelle kehittyi kuitenkin infektio, joka uhkasi viedä näön silmästä. Operaatiossa silmän alueelta poistettiin kuollutta kudosta.
Kaksi kuukautta myöhemmin tehtiin toinen leikkaus. Naisen näkö palautui, mutta silmä jäi hieman roikkumaan ja sen liikkeessä oli rajoitteita.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lähteet: News.com.au, Live Science
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää