Renault'n entinen tallipäällikkö Flavio Briatore loi omaisuutensa mafiakytköksillä ja hämärillä liiketoimilla, tuore paljastuskirja väittää.
L'Espresso-lehti julkaisi verkkosivuillaan otteita Andrea Sceresinin, Maria Elena Scandaliaton ja Nicola Palman kirjoittamasta kirjasta. Kirjoittajien mukaan monet herkulliset tarinat jäivät julkaisematta, koska niiden taustojen selvittäminen olisi saattanut tietää monille hengenlähtöä.
Kirjassa kerrotaan, kuinka Briatore ajautui 1970-luvun lopussa tekemisiin Catanian mafiaan kuuluvan Santapaolan klaanin kanssa. Briatoren tehtävänä oli houkutella rikkaita asiakkaita alamaailman ylläpitämille kasinoille Ranskan Rivieralla. Palkkioksi Briatore sai osuutensa liiramiljardöörien pelipöydille tuhlaamista rahoista.
Briatore sai huijattua pelipöytään myös pomonsa Attilio Dutton, jonka oikeana kätenä hän työskenteli Paramatti Vernici -maalifirmassa. Kostonhaluinen Dutto surmattiin autopommilla vuonna 1979. Kirjan mukaan murhan takana oli mafia. Dutton mukana katosi jäljettömiin 30 miljardin liiran (noin 15,5 miljoonan euron) omaisuus.
1980-luvulla Briatore viihtyi Milanon seurapiireissä ja jatkoi samaan aikaan kasinohuijausten järjestelyä, kunnes poliisi paljasti miehen toimet. Briatore sai petoksesta neljän vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomion, jota hän pakeni Neitsytsaarille. Entisen pääministerin Bettino Craxin ja muiden poliittisten vaikuttajien kanssa ystävystynyt Briatore armahdettiin Italiassa vuonna 1990. Siinä vaiheessa hän oli jo aloittanut työskentelyn Benettonin formula 1 -tallin johtotehtävissä.
Benettonin ja Renault'n tallipäällikkönä Briatore oli mies Michael Schumacherin ja Fernando Alonson ensimmäisten maailmanmestaruuksien takana. Kansainvälinen autoliitto FIA määräsi viime vuonna Briatoren toimintakieltoon formula ykkösissä, kun paljastui, että hän oli ollut mukana järjestämässä kuljettajansa Nelson Piquet juniorin tahallista kolaria Singaporen GP:ssä 2008.