Bottas: Tiesin ohittamisen olevan vaikeaa

Valtteri Bottas, Mika Mäki, kuva:Gepa Pictures
Valtteri Bottas, Mika Mäki, kuva:Gepa Pictures
Julkaistu 18.07.2009 15:28(Päivitetty 18.07.2009 15:28)

Valtteri Bottas kaasutteli kakkoseksi rata-autoilun F3-eurosarjan seitsemännessä osakilpailussa Hollannin Zandvoortissa. Kisan voitti Ranskan Jules Bianchi, joka myös johtaa sarjaa seitsemän osakilpailun jälkeen.

Turva-auto kasasi kuskit kokoon kahdesti kisan aikana, mikä koitui neljännestä ruudusta lähteneen Bottaksen onneksi.

- Tiesin, että ohittaminen tällä radalla olisi vaikeaa. Molemmilla kerroilla, kun turva-auto lähti pois edestä, yritin olla mahdollisimman lähellä edellä ajavaa. Siten pystyin ohittamaan heidät kiihdytyksessä, Bottas kertasi taktiikkaansa.

Mika Mäki oli osaltaan aiheuttamassa turva-auton ensimmäistä vierailua radalle, sillä hän oli yksi viidestä ensimmäisen kierroksen aikana ulosajaneesta. Atte Mustonen oli kisan yhdeksäs.

Bottas on yhteispisteissä kuudentena, Mäki kahdeksantena ja Mustonen 13:ntena ennen viikonlopun toista kisalähtöä sunnuntaina.

(MTV3-STT)