Botnian sellutehtaan rakennustyöt jatkuvat Uruguayssa

Lakko kesti Fray Bentosin sellutehtaan työmaalla reilun viikon.

Selluyhtiö Botnian tehtaan rakentamista on päästetty jatkamaan Uruguayssa, kun lakossa olleet rakentajat palasivat työmaalle. Työntekijät ilmoittivat jo viikonloppuna palaavansa töihin.

- Lakko on ainakin tällä erää ohi, ja työt ovat taas alkaneet, vahvisti Botnian viestintäjohtaja Annikki Rintala.

Lakko kesti Fray Bentosin sellutehtaan työmaalla reilun viikon. Lakko levisi toissa perjantaina kattamaan koko työmaan, kun työntekijät hermostuivat yhden Botnian aliurakoitsijan kohteessa sattuneesta nosturionnettomuudesta.

Rintalan mukaan lakosta ei aiheutunut oleellista viivästystä tehtaan rakennusaikatauluun. Botnia tähtää yhä siihen, että tehtaan toiminta alkaisi ensi vuoden syksyyn mennessä.

- Maanpäällisten rakennusten rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa, ja seuraavaksi alkavat laiteasennustyöt, Rintala kuvaili.

Haagista päätös torstaina

Botnian Fray Bentosin tehdashanke on ollut otsikoissa jo pitempään, sillä se hiertää Uruguayn ja naapurimaa Argentiinan välejä. Torstaina maiden väliseen kiistaan ottaa kantaa Haagin kansainvälinen tuomioistuin.

Argentiina vei tapauksen Haagin tuomioistuimeen, sillä se haluaa keskeyttää rakennustyöt ja selvittää lisää tehtaan ympäristövaikutuksia. Argentiina on myös syyttänyt Uruguayta maiden välisen rajajokisopimuksen rikkomisesta.

Uruguay on korostanut tehtaan noudattavan kansainvälisiä standardeja ja maan ympäristölakeja. Uruguay kiisti myös sopimusrikkomukset Haagin tuomioistuimen käsittelyssä kesäkuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat