Bitcoin-kaupat lasta syöttäessä tehnyt Merja Mähkä muistuttaa, että pörssikurssien noustessa voi luulla itsestään liikoja: "Se on tuuria"

Koronavuosi on ollut voitokas tavissijoittajalle – sijoittaja Merja Mähkä kehottaa edelleen rauhallisuuteen 7:06
Koronavuosi on ollut voitokas tavissijoittajille – sijoittaja Merja Mähkä kehottaa edelleen rauhallisuuteen.

Koronapandemian aiheuttamista taloushuolista huolimatta pörssissä menee tällä hetkellä lujaa.

MTV Uutisille tilannetta kommentoi Viiden jälkeen -ohjelmassa sijoittaja, tietokirjailija Merja Mähkä.

Mähkä suosittelee – kuten on ennenkin tehnyt – sijoittamisen aloittamista heti, jos "sattuu olemaan ylimääräistä rahaa".

– Viime keväänä pahan romahduksen aikaan annoin samantyyppisen haastattelun. Sanoin, että kannattaa ihan rauhallisesti sijoittaa ja nyt on hyvä hetki aloittaa. Nyt tuntuu, että taas pitää rauhoitella ihmisiä. Aina välillä tulee jaksoja, kun pörssi menee hurjasti ylös. Silloin tulee helposti tunne, että vitsi mä olen hyvä sijoittaja. Se on tuuria, Mähkä toteaa.

"Itse en sellaiseen kykene"

Sijoittamisen oppaissa korostetaan usein malttia. Mähkän mukaan syystäkin.

– Aina kannattaa aloittaa sijoittaminen. Paras hetki olisi aloittaa viime kevään kaltaisessa romahtamistilanteessa. Harva kuitenkin aloittaa silloin, koska maailma näyttää tosi synkältä ja on ehkä huoli myös omasta taloudellisesta tilanteesta.

Nopeatahtisessa osakekaupassa rahan tekeminen vaatii Mähkän mukaan "tosi paljon taitoa".

– Itse en sellaiseen kykene, eikä kykene suurin osa muistakaan ihmisistä. Sijoittamisesta kerrotaan mielellään huipputarinoita, mutta tavalliselle ihmiselle järkevin tapa on mielestäni rauhallinen, kuukausittainen sijoittaminen. Niin kaikki voivat vaurastua.

– Rykivässä sijoittamisessa onnistuu aika harva, koska myös ne pudotukset ovat aika dramaattisia.

Bitcoin-kaupoilla lasta syöttäessä

Mähkä sijoittaa mieluummin tasaisiin suorittajiin kuin trendikkäiseen yrityksiin.

– Analyytikot sanoisivat, että vieläkin lyötyy halpoja osakkeita. Voi tosin miettiä, onko niiden etsiminen se paras strategia. Ostan mieluusti hyvien, tulosta tekevien yritysten osakkeita, jotka pärjäävät mahdollisimman tasaisesti vuodesta toiseen. Niitä ei tarvitse myydä ollenkaan. Se on helpoin tapa sijoittaa. Tai rahastot, jotka etenevät rauhallisemmin.

Sen verran Mähkäkin on utelias, että hän kokeili elämänsä ensimmäistä kertaa ostaa virtuaalivaluutta Bitcoinia, jonka arvo on liki nelinkertaistunut vuodessa noin 9500 dollarista nykyiseen reiluun 38 000 dollariin.

– Syötin lasta kun näin Twitterissä, että Bitcoinin arvo on romahtanut. Vasemmalla kädellä avasin kännykällä tilin, mikä on jonkinmoinen saavutus sekin. Laitoin sinne 600 euroa ja se on nyt 10 prosenttia voitolla, mutta en yhtään tiedä miksi. Teen tämän tietääkseni, miltä se tuntuu, kun sijoituksen arvo hyppii.



Lue myös:

    Uusimmat