Avovangeille tarjotaan nyt tietokone ja nettiyhteys käyttöön

Vankien asunto-, työ- ja opiskeluasioiden hoitaminen helpottuu tämän vuoden aikana, kun kaikkiin avolaitoksiin on mahdollista hankkia vankien käyttöön tarkoitettu internet-yhteydellinen tietokone.

Työasemia tulee enintään kolme kutakin laitosta kohden.

Vanki anoo käyttöluvan vankilan johtajalta jokaista käyttötarkoitusta varten erikseen. Hän kirjautuu tietokoneelle erillisellä tunnistautumiskortilla, jonka saa haltuunsa vankilan henkilökunnalta kutakin käyttökertaa varten erikseen.

Netissä surffaamista on rajoitettu sivujen suodatuksella.

Netin käytölle on laadittu yhdenmukaiset säännöt, joita rikottuaan vanki menettää internetinkäyttöoikeuden määräajaksi tai kokonaan tai hänet määrätään kurinpitorangaistukseen. Lisäksi voidaan harkita, onko vanki tarve siirtää suljettuun laitokseen.

Nettikoneita myös suljettuihin vankiloihin?

Vankien sähköisen viestinnän suunnittelua varten asetettiin työryhmä syksyllä 2008.

Internet-yhteydet ovat olleet koekäytössä seitsemässä avolaitoksessa keväästä 2009. Uusien laitteiden hankinta tapahtuu avolaitosten omassa aikataulussa vuoden 2012 loppuun mennessä.

Työryhmän toimeksiantoa on jatkettu vuoden 2012 loppuun saakka. Se yhtenä tehtävänä on avolaitoskäyttöönoton seuranta ja käyttökokemusten kerääminen sekä määritellä suodatettavia sivustoja.

Työryhmän toisena tehtävänä on selvittää mahdollisuus järjestelmän kehittämiseksi suljetun laitoksen olosuhteita ja tarpeita varten, sekä selvittää siihen liittyviä kustannuksia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat