Avaruusasemalla kinastellaan vessavuoroista kylmän sodan tunnelmissa

Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n henkilöstö on ajautunut sellaisiin riitoihin, ettei avaruuskaan tahdo porukalle riittää.

Venäläinen kosmonautti Gennady Padalka, 50, on valittanut Novaja Gazeta -sanomalehdelle, että hän ei enää saa käyttää Yhdysvaltain astronauttien vessaa tai kuntopyörää.

Padalkan mukaan ongelmana on ISS-operaation muuttuminen koko ajan kaupallisemmaksi. Venäjä on monien muiden maiden tavoin alkanut maksaa Yhdysvalloille avaruuslennoista. Asemalle tulee myös aiempaa enemmän vieraita.

Uusien tuulien myötä astronautit ovat pyytäneet kosmonautteja hoitamaan niin vessa-asiat kuin sapuskansakin oman maansa reviireillä.

Kokenut kosmonautti Padalka on harmissaan, sillä vuosien ajan kosmonautit ja astronautit ovat tulleet moitteettomasti toimeen avaruusasemalla.

Nyt maanpäälliset poliittiset kiemurat tuntuvat luikertelevan avaruuteen asti.

- Kosmonautit ovat poliittisen kinastelun yläpuolella, päättivätpä viranomaiset mitä tahansa. Poliitikot ja byrokraatit ovat niitä, jotka eivät pääse asioista sopuun, emme me, Padalka vuodattaa venäläislehdelle Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Tilanne saattaa tulehtua entisestään, koska avaruusaseman henkilöstön määrää ollaan kasvattamassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat