"Autoilijan on tunnettava oman kulkupelinsä toiminta" – tiedätkö, mitä auton valoista pitää huomioida illan hämärtyessä?

Liikennetuva muistuttaa kuljettajan vastuusta huolehtia ajoneuvon valojen kunnosta, toiminnasta sekä oikeaoppisesta käytöstä.

Hämärät aamut ja pimeät illat ovat osa Suomen syksyä. Valitettavasti liikenteessä pelkillä etuvaloilla tai pahimmassa tapauksessa kokonaan ilman valoja liikkuvat autot eivät ole täysin poikkeuksellinen näky, vaan perusasiat unohtuvat monilta autoilijoilta.

Yksi syy takavalojen palamattomuuteen on joidenkin modernien autojen päiväajovalotoiminto, joka ei välttämättä sytytäkään takavaloja automaattisesti.

Näkyvyys voi heikentyä myös keskellä päivää esimerkiksi usvan tai tihkusateen takia, eivätkä päiväajovalot ole silloinkaan riittävät.

– Autoilijan on tunnettava oman kulkupelinsä toiminta. Ohjekirjan lukemisen lisäksi kannattaa kokeilla ja katsoa ennen liikkeellelähtöä, miten valokatkaisijan eri valinnat vaikuttavat valojen toimintaan, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen kehottaa tiedotteessa.

Pitkät päälle ja vauhtia pois

Hämärässä havaintojen teko on hankalampaa kuin valoisalla. Kaukovaloja eli niin sanottuja pitkiä on hyvä käyttää aina, kun se muita häikäisemättä on mahdollista ja tieosuus ei ole valaistu.

Pimeys on syytä huomioida myös ajonopeudessa, jota tulee tarpeen mukaan alentaa, jotta kuljettajalle jää aikaa havainnoida ja toimia.  

Liikenneturvan viisi vinkkiä auton valojen käyttöön

  1. Lue ohjekirjasta ja kokeile, miten autosi valot toimivat.
  2. Varmista, onko autossasi päiväajovalot. Muista kytkeä ajovalot päälle myös valoisaan aikaan erityisesti sumussa, lumi- ja vesisateessa.
  3. Tarkista ajovalojen kunto ja toiminta aika ajoin. Vaihda tai vaihdata palaneet polttimot.
  4. Puhdista auton ajovalot edessä ja takana päivittäin ennen ajoon lähtöä, etenkin pakkasaamuina. Nykyvalot eivät sula itsekseen auki matalan toimintalämpötilansa vuoksi.
  5. Muista, että näkyvyys toimii molempiin suuntiin: ei riitä, että sinä näet, vaan sinun täytyy myös tehdä itsesi nähdyksi.

Lähde: Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat