Kun maksuhäiriömerkintä uhkaa: Mitä kannattaa maksaa ensin?

Kun luottotiedot menevät, voi arjesta tulla pahimmillaan niin hankalaa, että umpikujasta voi olla hyvin vaikeata päästä ulos.

Maksuhäiriömerkintä voi muun muassa estää saamasta vuokra-asuntoa, puhelin- tai nettiliittymää tai vakuutusta. Se voi vaikuttaa joskus myös työhönottotilanteessa, eikä uutta luottoakaan välttämättä enää saa.

– Silloin on hyvin tärkeää, että maksaa vuokran, vastikkeen, puhelinlaskunsa ja tärkeät vakuutusmaksunsa, koska jos ne menettää, uuden sopimuksen saaminen voi olla vaikeaa. Niin kauan, kun ne ovat voimassa ja ne hoitaa, niitä ei menetä luottohäiriömerkinnän vuoksi, sanoo Takuu-säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila sanoo.

Esimerkiksi vakuutuksista voi koitua maksuhäiriömerkinnän saaneelle isot ongelmat, sillä monet vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia luottotietonsa menettäneelle.

– Myös esimerkiksi auton vakuutukset kannattaa ehdottomasti hoitaa, jos auto on välttämätön esimerkiksi työssäkäynnin vuoksi, Mattila vinkkaa.

Asunnon vuokraaminen vaikeutuu

Luottotietonsa menettänyt henkilö voi olla suurissa vaikeuksissa esimerkiksi silloin, kun hänen pitää hankkia uusi vuokra-asunto.

Asunnon vuokraamisen ehtona on usein se, että vuokralaisella on kotivakuutus. Sitä taas voi olla mahdotonta saada, jos henkilöllä on maksuhäiriömerkintä.

– Aika usein asuminen täytyy sitten järjestää joidenkin sukulaisten tai tuttavien kautta.

Asunnon voi periaatteessa silti saada kaupungin vuokrataloista, mikäli hakijalla ei ole niihin aiempaa velkaa. Kaupungin vuokra-asuntoihin on kuitenkin usein pitkät jonot.

Tärkein kannattaa hoitaa

Mattila kehottaa maksuhäiriömerkinnän saanutta priorisoimaan tarvittaessa maksuja.

– Kannattaa pitää tärkeiden asioiden maksamisesta huoli ja mieluummin jättää sitten vaikka enemmän velkoja maksamatta.

– Monesti ihmiset tekevät juuri toisin päin. Ajatellaan, että veloissa korot ja kulut kasvavat valtaviksi ja alkaa ulosotto, ja yritetään maksaa niitä velkoja esimerkiksi vuokran kustannuksella. On kuitenkin paljon helpompi järjestellä velkoja, vaikka ne olisivatkin menneet ulosottoon kuin se, että joutuu asunnottomaksi.

Mattila kehottaakin hakemaan apua heti, kun oma maksukyky alkaa mietityttämään.

– Siinä vaiheessa, kun tajuaa, että maksaa ruokakaupassa jossain vaiheessa kuukautta luotolla ruokia tai rupeaa miettimään, että pitäisikö ottaa jokin uusi velka vanhojen maksamiseen, se kyllä kielii siitä, että ollaan vähintäänkin vaikeuksien alussa, Mattila sanoo.

Ja vaikka tilanne vaikuttaisi jo toivottamaltakin, apua kannattaa silti yhä hakea esimerkiksi soittamalla Takuu-Säätiöön.

– Mitään niin vaikeaa tilannetta ei ole, etteikö kannattaisi soittaa. Vaikka velat olisivat jo olleet pitkään ulosotossa ja olisi maksuhäiriömerkintöjä, kyllä voidaan lähteä miettimään, että miten tilanteen saisi ratkaistua.

Lue myös:

    Uusimmat