Asiantuntijat kertovat, kuinka vahvistat parisuhdettasi parissa minuutissa
Uutisaamussa vierailleet Parisuhdekeskus Katajan asiantuntijat kertoivat, miten pariskunnat voivat arjessaan vaalia sekä rakkauttaan että mielenterveyttään.
Toimiva parisuhde tuo elämään hyvinvointia ja onnea, mutta aina arki ei tunnu kovinkaan auvoiselta. Arjen onnea voi kuitenkin lisätä jo pienillä teoilla.
– Monet ajattelevat, että parisuhteen ylläpitäminen arjessa on kauhean vaativaa ja että se vie kauheasti voimia. Mä taas aina toivon ihmisten miettivän, että se on itse asiassa se, mikä voimauttaa, Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja Suvi Laru sanoo.
Voimaa yhteiseen eloon antavat perusasiat: aito kohtaaminen, asioiden jakaminen, kosketus ja tilan antaminen.
Sen sijaan että näille hyvän suhteen tukipilareille varaisi silloin tällöin kokonaisen viikonlopun, ne tulisi sisäistää osaksi arkea – kiireidenkin keskellä parisuhteelle voi nipistää muutaman minuutin.
Tuossa ajassa toiselle voi esimerkiksi sanoa ohimennen, miten tärkeä tai ihana tämä on. Kumppania voi taputtaa olkapäälle kesken tiskausurakan tai silittää poskesta illalla televisiota katsoessa. Ajatusten ja kokemusten jakamiseen riittää toisinaan vain kuulumisten pikainen kysyminen – tärkeää on toki muistaa kuunnella vastaus eikä esimerkiksi räpeltää samaan aikaan puhelinta.
Myös oman itsensä äärelle on tärkeää muistaa pysähtyä, jotta voi aidosti ymmärtää ajatuksiaan, ilonaiheitaan, toiveitaan ja tarpeitaan.
Videolla kerrotaan, miten ilman parisuhdetta elävät sitten voivat vaalia hyvinvointiaan arjessa. Juttu jatkuu videon alla.
Mielenterveysongelmien ei tarvitse viedä kaikkea
Mutta vaikka tekisi mitä, elämä voi kolhia ja mielenterveysongelmia puhjeta – niistä kärsii arviolta joka viides suomalainen. Psyyken sairaudet voivat heijastua esimerkiksi arjen velvollisuuksista suoriutumiseen sekä rakkaus- ja seksielämään.
Parisuhdekeskus Katajalla on meneillään teemaan liittyvä kysely, jossa ihmiset voivat kertoa, millaisia vaikutuksia mielenterveyden haasteilla on ollut heidän parisuhteeseensa.
– Erilaiset elämänkohdat haastaa ihan hirveästi sitä, minkä verran meidän mielellä on sitä joustokykyä ja minkä verran me siedetään stressiä missäkin tilanteessa, sosiaalialan asiantuntija Laura Huuskonen sanoo.
Laru muistuttaa hoitotahojen ja tukiverkoston merkityksestä, kun kumppanilla on psyyken ongelmia. Vaikeuksia ei pidä myöskään lakaista maton alle eikä kosketusta ja helliä sanoja unohtaa.
Mielen sairaus luo elämään tietyt reunaehdot, mutta haasteiden ei tarvitse antaa viedä kaikkea. Arjen rutiineista kiinni pitäminen on monesti ankkuri, joka vapauttaa kuormittavassa tilanteessa voimavaroja esimerkiksi juuri kosketukselle.
Lue myös: Asiantuntijoiden yhdeksän kohdan listaus: Näistä merkeistä tiedät olevasi hyvässä parisuhteessa
Alla olevalla videolla kerrotaan, miten toimia, jos seksihalut eivät suhteessa kohtaa.
Uusimmat
-
14:55
SM-liigaseurat ja pelaajat hereille – Karri Kivi vinkkaa, mitä olisi syytä tehdä: "Voi pelastaa organisaation"
-
14:54
MTV tiedot: Valkeakosken raiskaajamurhaajalle tulvii uhkausviestejä – vankila ryhtyi toimiin
-
14:50
Uudet TTK-parit on arvottu – Tanssiraati häkeltyi: "Olivatkin manifestoineet tätä"
-
14:30
Yleisurheilun MM-mitalisti Kipyegon Bett kuollut 26-vuotiaana
-
14:11
Yritys päästä ennätysten kirjaan epäonnistui karmealla tavalla Intiassa
-
14:10
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, tutkijan pelkona suursodan puhkeaminen – MTV seuraa
-
13:53
Lääketieteen Nobel yhdysvaltalaistutkijoille mikro-rna:n tutkimisesta
-
13:36
Antti Törmäsestä ilouutinen: "Voin taas tehdä töitä"
-
13:33
Ensitreffit-Jyrki murtuu kyyneliin: "En kuule moitteita ulkonäöstäni"
-
13:28
Nuori mies kuoli Helsingin poliisivankilassa – ei esitutkintaa
-
13:27
Todella halpa keitto! Yhdessä raaka-aineessa "valtavasti proteiinia"
-
13:22
Hamasin verinen hyökkäys sytytti Lähi-idän ruutitynnyrin vuosi sitten – seuraukset pysäyttävät
-
13:17
Pekka Pouta: Luvassa jännä viikko – vettä saavin täydeltä ja sitten täyskäännös
-
12:51
Joel Pohjanpalolta herkullista HJK-vihjailua: "Olen 'Ägälle' joskus luvannut"
-
12:29
Hauiskäännössä uusi Suomen ennätys – Päiviltä, 52, riuska suoritus: "Ojentaja ja hauis ovat kyllä kohdillaan"
-
12:26
Hallituksen ajamalle työelämäuudistukselle kovaa kritiikkiä: "Erittäin ongelmallinen"
-
12:20
6-vuotiaan kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui naapurin pihalla – poliisilta uutta tietoa
-
12:10
Oliver Kapanen tulikuumassa tilanteessa NHL:ssä – seurapomoisää hiillostetaan
-
12:07
"Oma ehdoton suosikki" – tämä kuntolaite sopii koko kehon treenaamiseen
-
12:00
Salkkarit-hahmolle järjestetään yllätys: "Apua!"
-
Lataa lisää