Prinssi Williamilla on kirjailija Robert Jobsonin mukaan hyvin äkkipikainen puolensa.
Kuninkaallisiin erikoistunut kirjailija Robert Jobson valottaa tuoreessa Our King: Charles III: The Man and the Monarch Revealed -teoksessaan tilanteita sekä persoonia brittihovin suljettujen ovien takaa, ja antaa myös uutta näkökulmaa muun muassa prinssi Williamin luonteeseen. Jobsonin kirjan mukaan kuningas Charlesin vanhemman pojan ja kruununperijän kanssa ei olisi aina kaikista mutkattominta tehdä töitä, kertoo Page Six.
– Hän voi olla hankala, Jobson kuvailee kirjassaan.
Jobsonin kirjan mukaan lähteenä asiassa on ollut "johtava hahmo kuninkaallisesta taloudesta".
– Hän on päämäärätietoinen henkilö mikä voi tehdä hänet kärsimättömäksi.
Lähteen mukaan William olisi tässä suhteessa hyvin erilainen kuin isänsä Charles. Sisäpiirilähde kertoo, että Charlesin kanssa "äkkipikaisen" Williamin pinna saattaa joskus olla kireällä.


