Asiantuntija: Maito ei teekään hyvää hiuksille – lue miksi!
Juo maitoa, ja saat vahvat hiukset ja kynnet! Hiustenhoidon asiantuntija, hiustutkija Annikki Hagros-Koski lyttää tämän yleisen hokeman. Lue, miksi.
Hiustutkimuskeskus HiusAkatemian toimitusjohtaja, hiustutkija Annikki Hagros-Koski painottaa ruokavalion ja ravinteiden merkitystä hiusten terveydelle. Yllättäen hän kuitenkin kehottaa terveitä hiuksia tavoittelevia pysymään erossa liiallisesta maitotuotteiden käytöstä.
– Se, että maito tekisi hyvää hiuksille, ei pidä paikkaansa. Maito sisältää kyllä runsaasti kalsiumia, mutta myös runsaasti proteiinia. Proteiini taas sitoo kalsiumia eli se ei pääse imeytymään, Hagros-Koski perustelee.
Lisäksi hänen mukaansa maitotuotteet sisältävät liikaa fosfaatteja, jotka nekin aiheuttavat hiusten haurastumista.
Kalsium sen sijaan on itsessään hyväksi hiuksille. Hagros-Kosken mukaan kalsiumtabletteihinkaan ei kuitenkaan tulisi turvautua, sillä tutkimusten mukaan ne voivat puolestaan lisätä sydänongelmien riskiä.
Hänestä ongelma ei olekaan siinä, että kärsisimme kalsiumin puutteesta, vaan siinä, että monesti ruuasta saamamme kalsium ei imeydy.
– Kalsiumia on muun muassa kaaleissa, pikkukaloissa ja kuivatuissa viikunoissa. Sitä on marjoissa ja lihassa. Ruuan kalsium imeytyy, kun huolehdimme riittävästä magnesiumin ja D-vitamiinin saannista, Hagros-Koski listaa ja lisää olevansa itsekin elävä esimerkki suosittelemansa ruokavalion voimasta.
– Olen ollut 30 vuotta ilman maitotuotteita, ja minulla on paksut ja vahvat hiukset.
Studio55.fi/ Milja Haaksluoto
Kuva Colourbox.com
Uusimmat
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää