Etkö meinaa saada öisin unta? Kiire ja stressi vaikuttavat muun kaamosoireilun ohella siihen, että unen tulo viivästyy.
Kaamosaika vaikuttaa eritoten naisiin, joista suurempi osa kärsii kaamosoireilusta ja -masennuksesta. Katkonaiset, liian lyhyeksi jääneet tai ylipitkiksi venyneet yönet vaikuttavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: olo ei tunnu levännneeltä, ja heti herätessäkin väsyttää. Liian vähäinen nukkuminen on myös rasitus sydämelle ja verisuonille.
Pitkään jatkunut valon vähyys, lähes pilkkopimeät aamut ja illat voivat myöhästyttää sisäistä kelloa, jolloin nukkumaanmeno myöhästyy. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan tärkeintä olisi panostaa itselle parhaiten sopivaan valve- ja unirytmiin – ja ennen kaikkea määrään. Jos tunnet tarvitsevasi yhdeksän tuntia unta, pyri myös nukkumaan joka yö kyseinen määrä.
Pyhitä kokonainen tunti rauhoittumiselle
Minuuttiaikataulu töissä, kiireinen arki ja menoilla täytetty vapaa-aika takaavat sen, että nukkumatti saattaa saapua aivan liian myöhään ja yöunet jäävät liian vähäisiksi kellon soidessa aamulla.

