Hallituksen eilen julkistama suunnitelma matkailun rajoitusten lieventämisestä asettaa koronatestausjärjestelmän melkoiselle koetukselle.
Näin arvioi Mikko Pietilä, koronatestausvalmiuden kansallisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri.
Pietilän mukaan ruuhkautumisen ja vastausaikojen venymisen riski on olemassa.
– En sano, että tämä ei ole mahdollista, mutta kyllä se paljon työtä vaatii. Hyvä, että valtioneuvoston suunnitelmana on ottaa uusi toimintamalli käyttöön vasta marraskuussa – ja kiire tulee senkin kanssa, sanoo Pietilä.
Lue myös: Kuusi kysymystä uusista matkustusrajoituksista – mikä muuttuu nyt ja miksi rajoituksia höllennetään
Muutoksia kolmessa vaiheessa
Hallituksen suunnitelman mukaan matkustaminen Suomeen on vastaisuudessa sallittua maista, joissa koronaviruksen ilmaantuvuus on enintään 25 tapausta 100 000:ta asukasta kohti edellisen kahden viikon aikana. Aiemmin raja on ollut 8–10 tapausta.
Muutokset astuvat voimaan kolmessa eri vaiheessa ensi viikon lauantaista alkaen. Siirtymäkauden jälkeen uuteen malliin siirrytään pysyvästi 23. marraskuuta.
Lue myös: Koronan kriisiyttämät laivayhtiöt uusista matkustusrajoituksista: "Olisi voinut höllentää enemmänkin" – ministeri Kiurun uhkailuviestiä muistellaan katkerana
Myös sosiaali- ja terveysministeriö STM on varoittanut, että jos testauskapasiteetti ei riitä, matkailijoita ei mahdollisesti pystytä testaamaan toista kertaa. Suomeen palaavat Suomen kansalaiset eivät saisi edes ensimmäistä testiä vuorokauden kuluttua maahan saapumisesta.
