Hus-johtaja ehdottaa Uudellemaalle lisää rajoituksia – toiveena hengityssuojainpakko: "Vaihtoehtoisessa mallissa epidemia kestää pahimmillaan jouluun saakka"

HUS:sta ehdotetaan lisärajoituksia Uudellemaalle:"Vaihtoehtoisessa mallissa epidemia kestää pahimmillaan jouluun saakka" 5:28

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja ehdottaa, että Uudenmaan rajoituksia tiukennettaisiin entisestään muutamaksi viikoksi vielä nykyisten rajoitusten lisäksi. Asiantuntijan mukaan tiukemmat rajoitukset saisivat potilasmäärät laskuun ja mahdollistaisivat nykyistenkin rajoitusten purkamisen merkittävästi nopeammin.

Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen arvioi, että epidemia ja sitä kautta rajoitukset voivat kestää jopa jouluun, mikäli Uudenmaan rajoituksia ei tiukenneta entisestään muutaman viikon ajaksi.

– Tällä hetkellä rajoitustoimenpiteet purevat hyvin ja potilasmäärät lisääntyvät hyvin hitaasti eli on pelättävissä, että joudumme varsin pitkään ylläpitämään näitä rajoituksia, joten vaihtoehtoisena strategiana kyllä ehdottaisin, että kiristettäisiin vielä toimenpiteitä Uudellamaalla ja päästäisiin sitten nopeammin sellaiseen tilanteeseen, jossa rajoitukset voitaisiin poistaa, sanoo Lehtonen. 

– Tavoitteena pitäisi nyt olla se, että nopeasti tehdyillä tehokkailla toimilla saataisiin tämä tilanne laukeamaan ja voitaisiin sitten ehkä jo kesään mennessä palata normaalimpaan elämään. 

"Käytännössä kolmen viikon kevennetty kotiaresti"

Lehtosen mukaan ulkoliikuntaa ei tarvitse kieltää, mutta kiristys tarkoittaisi käytännössä vain välttämättömien ostosten tekemistä ja kahden hengen kokoontumisoikeutta sekä hengityssuojainpakkoa. 

– Hengityssuojainpakko olisi paras kaikille, mutta ainakin niille, joiden on välttämättömien työtehtävien takia pakko mennä kotoa ulos. Luultavasti jo kolmen viikon laajalla "karanteenilla" saataisiin myös Uudenmaan tartunnat katkeamaan. Nyt tartunnat lisääntyvät hitaasti.

– Käytännössä kolmen viikon kevennetty kotiaresti voisi johtaa siihen tilanteeseen, että sen jälkeen olisimme samassa tilanteessa kuin Tanska ja Norja ja pystyisimme sitten rajoituksia merkittävästi helpottamaan.

Jos tätä ei tehdä, niin kuinka pitkään epidemia voi Suomessa jatkua?

– Vaihtoehtoisessa mallissa tämä helposti kestää monia kuukausia, pahimmillaan jouluun saakka. 

Muun maan osalta Lehtonen tehostaisi testausta ja altistuneiden jäljitystä. "Näin nopeutetaan mahdollisuutta palata normaalimpaan tilanteeseen". 

Ministeriö: Testausmäärät monikymmenkertaistuvat

Husin laboratoriossa töitä on tehty jo viikon ajan ympäri vuorokauden, myös öisin. Jatkossa töitä on entistä enemmän. 

– Nostamme kapasiteettia. Jatkossa testaamme myös lieväoireiset. Testausmäärät monikymmenkertaistuvat, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila

Ensin testausta laajennetaan sosiaali- ja terveydenhoidon henkilökunnasta muihin kriittisiin henkilöstöryhmiin muun muassa poliiseihin. Seuraavassa vaiheessa mukaan otetaan lieväoireiset. Resursseja on tulossa tartuntaketjujen jäljitystyöhön.

– Kaikki tautitapaukset, jotka testeistä tulevat, pitää jäljittää ja käymme nyt yliopistojen kanssa keskusteluja, sillä lääketieteen opiskelijat ovat yksi mahdollisuus, jotka voisivat lähteä jäljitysrenkaaseen mukaan, Varhila kertoo.

Koronatestejä maahan tuleville?

Varhila ei ainakaan keskiviikkona innostunut lisätiukennuksista kuten kokoontumisoikeuden rajaamisesta kahteen. Lehtonen myös ehdottaa harkittavaksi, että maahantulopisteillä maahan tuleville aloitettaisiin korona-testaukset.

– Esimerkiksi Kiinassa on otettu käyttöön kaikkien maahan tulevien korona-testaus. On olemassa testimenetelmiä, jolla voidaan parissa tunnissakin saada tieto korona-positiivisuudesta ja veikkaisin, että tällaiset käytännöt yleistyvät myös muualla maailmassa. On hyvä harkita, olisiko tämä tarpeellinen toimintatapa myös Suomessa. 

Ministeriössä ei innostuta esimerkiksi kahden hengen kokoontumisrajoituksesta eikä maahantulotestauksista.

– Olemme striimanneet lento-asemalta 6000 tulijaa ja heidän osalta, jotka ovat jääneet haaviin ja testaus on tehty, on aika yksittäisiä tapauksia, joilla tulos on ollut positiivinen. Se maahantulo ei näyttäisi olevan niin suuri riski kuin on ajateltu, mutta hyvä, että meillä ne pisteet siellä asemilla ovat, arvioi Varhila. 

Varhila: Piikki noin kuukauden päästä 

Lähiviikot ovat todella merkittäviä, sillä Varhila arvioi epidemiahuipun olevan noin kuukauden päästä.

– Tiedämme, että huippu tulee sijoittumaan sinne toukokuun alkuun tai puoleen väliin. Se kantavuus pitää nähdä, että kuinka meidän terveydenhuollon kapasiteetti kestää sen ja samanaikaisesti tehdä arviota siitä, että milloin näyttää siltä, että voidaan joitain rajoitteita lähteä purkamaan. 

Seuraava tiukka paikka on jo ensi viikolla. Miten käy Uudenmaan maakunnan kokoisen rajoituksen kanssa? Sulku on toistaiseksi tehty 19.4. saakka.

Onko todennäköistä, että rajoitusta jatketaan?

– Vielä on vaikea sanoa tuohon mitään. Mutta näyttää siltä, että tilanne myös muun maan osalta alkaa olemaan ei toki Uudenmaan ilmaantuvusluvuissa, mutta sielläkin tautitapauksia on tullut eemmän esille. Nyt pitää arvioida se, että jos meillä pysyy muut rajoitukset voimassa, kuten esimerkiksi kahviloiden ja baarien sulkeminen, niin kuinka paljon rajan avaamisella olisi vaikutusta siihen, että kontaktien määrä pysyy kuitenkin hallittuna, pohtii kansliapäällikkö. 

– Nyt on erittäin tärkeää, että ihmiset edelleen käyttäytyvät yhtä hienosti kuin tähänkin saakka, Varhila muistuttaa. 

Korjattu pari kirjoitusvirhettä kello 23.01.

Lue myös:

    Uusimmat