Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomi nappasi mitalin, kun se kaatoi pronssiottelussa Venäjän. Kanadassa pelattu turnaus kertoi raakaa kieltä kansainvälisen pelin ja sen vaatimusten nykytasosta. Kisojen jälkeen Suomen joukkueen päävalmentaja Antti Pennanen piti puheenvuoron, jossa hän lähetti tärkeän viestin ruohonjuuritasolle.
Pennasen valmentama Suomen joukkue löi pöytään vähintäänkin kiitettävän suorituksen alkuviikolla päättyneissä MM-kisoissa. Suomi paransi turnauksen edetessä, ja se laittoi mestarisuosikit koville. Jalkoihin jäivät Ruotsi ja Venäjä, minkä lisäksi mestaruuteen marssinut USA oli jopa pelillisesti Suomea heikompi.
– Suomalaisessa jääkiekossa moni asia on hyvin. Ihan jos miettii, miten pärjäämme kansainvälisellä mittapuulla. Pohjilla on paljon hyvää, Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen sanoo MTV Urheilulle.
Nuorten MM-turnaus tarjosi ison oppitunnin kansainvälisen jääkiekkotuotannon nykytasosta. Kanadan Edmontonissa pienessä kaukalossa pelatuissa kisoissa pelitempo oli katossa. Suomelle kovin oppitunti tuli alkulohkon päätösottelussa Kanadaa vastaan. Nuorten Leijonien päävalmentaja Pennanen oli tuolloin lähes sanaton, kun hän kuvaili sitä, millaisten haasteiden keskelle Suomi joutui.
– Jos miettii suomalaisen jääkiekkoilun kehityskohtia ja sitä, että yritämme saada lisää pelaajia NHL:ään, niin fakta on se, että pelinopeus ja pelitempovaade ovat erittäin kovalla tasolla. Ei tarvitse puhua kuin perustaidoista. Miten syötetään ahtaissa tiloissa, kuinka kovaa syötetään, miten ammutaan ja niin edelleen. Ja miten pelataan yhdellä yhtä vastaan tilanteet. Perinteiset lajitaidot pitää asettaa erittäin kovaan arvoon, Pennanen vaatii.
Suomi antoi raa’assa yksilöosaamisessa tasoitusta muun muassa Kanadalle, Yhdysvalloille ja Venäjälle. Loistavasti toiminut yhteispelipohja muovasi isoa kuvaa.


