Mainos

Antibiootit lieventävät aivoinfarktia?

Kuopion yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että tietyt tetrasykliiniantibioottien johdannaiset pienentävät merkittävästi aivoinfarktin tuottamaa aivovauriota, jos niitä annetaan muutaman tunnin sisällä vaurion syntymisestä.

Aivoinfarktin aiheuttaa aivoihin verta kuljettavassa verisuonessa syntyvä tukos. Kudokseen syntyy tulehdusreaktio, joka merkittävästi laajentaa vauriota ja heikentää toipumista. Jopa muutaman minuutin pituinen verenkierron pysähtyminen aiheuttaa pysyvän vaurion aivokudoksessa. Kudokseen muodostuu välittömästi kuoleva ydinalue ja sitä reunustava raja-alue, joka kasvaa tuntien, jopa päivien ajan, ja on siten lääketieteellisin keinoin pelastettavissa.

Tänään Kuopiossa väitellyt Juha Yrjänheikki osoittaa väitöskirjatutkimuksessaan, että viivästyneeseen tulehdusreaktioon voidaan vaikuttaa tulehdusantibiooteilla verenvuodon jo tapahduttua. Vaikutusta testattiin koe-eläinmalleilla.

Suomessa sairastuu aivojen verenkiertohäiriöihin noin 14 000 ihmistä vuodessa. Aivoinfarkti on kolmanneksi yleisin kuolinsyy sekä merkittävin invaliditeettiä ja laitoshoitoa aiheuttava aivosairaus. Tautiin ei ole olemassa tehokasta hoitoa. Kuntoutus, ennaltaehkäisy ja noin viidelle prosentille potilaista soveltuva liuotushoito ovat vielä toistaiseksi ainoat ihmisille käytössä olevat terapeuttiset keinot.
(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.