Annin, 23, tie terapiaan oli kivinen ja tuki paperisodan takana: "Olin kuolemanväsynyt"

8:31
Katso myös video "koronakeväältä": Nuorten ahdistus on lisääntynyt.

Espoolainen lähihoitaja Anni, 23, joutui odottamaan terapiaan pääsyä vuosikaudet. Hän kertoo MTV Uutisille kokemuksistaan, jotka maalaavat kuvaa karusta tilanteesta suomalaisessa psykiatrisessa hoidossa. 

Annin ongelmat alkoivat 13-vuotiaana, jolloin hänellä esiintyi ahdistusta ja väsymystä. Haasteita oli myös perhesuhteissa.

– Asuin uusperheessä ja äiti oli mennyt uusiin naimisiin. En tullut uuden isäpuolen kanssa toimeen. Siihen liittyi paljon ahdistusta, itkua ja raivoa, Anni kertoo.

Kotiolot olivat vaikeat ja häntä kiusattiin koulussa, mikä oli omiaan vaikeuttamaan myös koulunkäyntiä. Lopulta koulukuraattori passitti Annin nuorisopsykiatrian poliklinikalle.

– Sieltä minulle annettiin psykiatri, jonka luona sain käydä kerran viikossa. Hankaluus oli siinä, etten kokenut häntä luotettavaksi, enkä voinut puhua hänelle ongelmistani.

"Ei tämä ole mikään valintatalo"

Psykiatrilla Anni kävi puolen vuoden ajan, mutta lopulta psykiatri alkoi Annin mukaan vaikuttaa turhautuneelta. Anni esitti lääkärille toiveen terapeutin vaihtamisesta, mutta vastaus oli tyly.

– Ei tämä ole mikään valintatalo. Täällä et voi valita, kenen luona käyt ja kenen luona et. Ota tai jätä oli vastaus, Anni kertoo lääkärin vastanneen.

"Olet vain kiukutteleva teini"

Annin ongelmat laitettiin lopulta murrosiän piikkiin. Hän kyseli kuraattorilta mahdollisuuksia käydä Kelan tukemassa terapiassa.

– Kuraattori sanoi, että en minä sitä tarvitse. Minulla oli kuulemma vain vaikea murrosikä.

Tilannetta pahensi se, että Annilla todettiin 1-tyypin diabetes.

– Silloin olin vielä ahdistuneempi ja koin oloni vielä masentuneemmaksi, mutta siitäkään huolimatta Kelan tukemaa terapiaa ei annettu. Sanottiin vain, että sinä olet vain tuollainen kiukutteleva teini.

Annille vakuuteltiin, että hänen tilanteensa oli täysin normaali teini-ikäiselle ja että kaikki kärsivät tällaisesta oireilusta teini-iässä.

– Tuli sellainen olo, ettei minua oteta tosissaan. Kaikkea mitä sanoin, vähäteltiin ja laitettiin murrosiän piikkiin.

Avun hakeminen jatkui muuton jälkeen

Elämä jatkui ja Anni muutti Kuopioon. Siellä hän joutui eroamaan pitkäaikaisesta avopuolisostaan ja tilanne otti koville.

Anni haki apua ja hänelle suositeltiin psykiatriakeskusta. Lähetteen teki lääkäri, joka hoiti Annin diabetesta.

– Hän laittoi vahvat perustelut siihen ja kirjoitti, että olen sitoutunut asiaan ja valmis käymään terapeutilla. Olin myös valmis kestämään pitkän prosessin, jota terapeutin saaminen edellyttää.

Kuukauden päästä lähete tuli bumerangina takaisin: Psykiatrian keskus oli vain yli 21-vuotiaille. Edessä olisi ollut vuoden odottelu Annin iän vuoksi ja hänelle suositeltiin avopuolen palveluita.

– Soitin avopuolelle ja sain sinne ajan kolmen kuukauden päähän ruuhkan vuoksi.

Avohoidon puolelta vastassa ei ollutkaan terapeutti, vaan sosiaalityöntekijä. Anni kertoi hänelle masennuksestaan ja ahdistuksestaan.

– Hän sanoi, ettei hän oikein osaa sanoa mitään, koska hän on vain sosiaalityöntekijä. Hän tarjoutui varaamaan ajan lääkärille. Tilanne oli siinä kohtaa aika paha. En jaksanut muuta tehdä kuin käydä töissä. Aloin myös pelätä sosiaalisia tilanteita.

Sosiaalinen elämä vaikeutui huomattavasti

Anni uskalsi tavata läheisimpiä ystäviään, mutta esimerkiksi kauppaan meno ahdisti. Hän joutui perumaan tapaamisiaan ja illanvietot jäivät usein kesken ahdistuksen vuoksi.

Hän kertoi huolensa lääkärille ja esitti myös toiveensa saada lähetteen Kelan tukemaan terapiaan.

– Siellä oli todella nuori lääkäri, joka sanoi, että hän on vasta erikoistumassa. Lääkäri oli sitä mieltä, että en tarvitse terapiaa. Hän kirjoitti minulle masennuslääkereseptin ja sanoi että syö noita, kyllä se siitä helpottaa.

Anni pohtii, kuinka pitkällä tilanteen pitää olla, ennen kuin ihmisen avuntarve otetaan tosissaan.

– Kyllä tilanteen pitää aika äärimmäinen varmaan olla, ennen kuin apua saa.

Lääkkeet turruttivat täysin

Anni päätyi syömään lääkkeitään noin kolmen vuoden ajan. Hän sai käydä avohoidon puolella tapaamassa sosiaalityöntekijää kymmenen kertaa. Hän lopetti lääkityksen lopulta omasta aloitteestaan.

– Huomasin, että se turruttaa kaikki muut tunteet. Lopulta tulin sellaiseksi, etten tuntenut enää yhtään mitään. En itkenyt enkä nauranut – olin vain. Päättelin etten halua sellainenkaan olla.

Edessä oli loppuunpalaminen

Anni muutti takaisin pääkaupunkiseudulle vuonna 2018. Tilanne ei helpottanut ja lopulta Anni paloi loppuun.

– Tilanne kärjistyi pahaksi. En saanut öisin nukuttua ja olin aivan kuolemanväsynyt. 

Anni tapasi työterveyslääkärin, joka otti hänet tosissaan. Lääkäri teki Annille lähetteen psykiatrian erikoislääkärille.

– Hän oli sitä mieltä, että hyötyisin terapiasta ja ihmetteli, miksi en ole aiemmin saanut apua. Sain lähetteen yksityiselle lääkäriasemalle ja sitten sain Kelalle lausunnon terapiatuesta.

Terapiatuki on paperisodan takana

Kelan tukemaan psykoterapiaan pääsy edellytti myös pientä paperisotaa, sillä lomakkeet oli täytettävä käsin. Lomakkeisiin oli myös kirjoitettava vahvat perustelut siitä, miksi Anni koki tarvitsevansa terapiaa.

Myös terapeuteista on Annin mukaan pulaa pääkaupunkiseudulla.

Sopivan terapeutin löytämisessä oli oma hankaluutensa. Lopulta terapiatuki kuitenkin myönnettiin ja Anni pääsi vihdoin terapiaan.

Kela kattaa terapian tuntitaksasta noin 57 euroa. Hinnat pääkaupunkiseudulla menevät huomattavasti Kelan tuen yli.

Annilta kului omaa rahaa noin 200 euroa aluksi tutustumiskäynneillä sopivaa terapeuttia etsiessä. Niitä Kela ei korvaa.

Annin tilanne on nyt valoisampi

Nykyään Anni käy työssä ja hoitaa kahta koiraansa vapaa-ajallaan. Hänen tilanteensa on helpottunut huomattavasti.

– Nyt olen hyvillä mielin ja olen saanut terapiasta apua. Olen päässyt käsittelemään vaikeata lapsuuttani ja nuoruuttani.

Annin tarina on tuttu monelle

Mielenterveyspoolin hankepäällikkö Turkka Sinisalon mukaan Annin tarina kuulostaa tutulta. 

– Se vastaa niitä tarinoita, joita jäsenjärjestöjemme kautta meillekin välittyy. Terapeuttien löytämisen vaikeus ja odotusajat mielenterveyshoitoon pääsemiseen kuulostavat tutuilta. Alueellisesti saatavuudessa on vielä suuria eroja ja koulutetut ammattilaiset keskittyneet etenkin pk-seudulle.

Sinisalon mukaan ongelmiin päästään puuttumaan sitä paremmin, mitä nopeammin niihin pääsee käsiksi. Hänen mukaansa tilanteen parantamiseksi tarvitaan monenlaista kehittämistä; muun muassa perusterveydenhuollossa olisi panostettava varhaiseen vaikuttavaan psykososiaaliseen hoitoonpääsyyn esimerkiksi menetelmäkoulutuksilla ja rekrytoimalla ammattilaisia.  

– Paljon hyvää kehittämistyötä tehdään esimerkiksi sote-uudistuksessa, mutta olemme kuitenkin vaatimassa sitä, että muutoksia tehdään pysyvällä resurssoinnilla ja yhdenvertaisesti ympäri Suomea sekä kaikille sosio-ekonomisesta asemasta riippumatta mahdolliseksi. Tätä tavoitetta tukisivat niin Terapiatakuu-kansalaisaloite, kuin tuore kansalaisaloite psykoterapeuttikoulutuksen muuttamiseksi maksuttomaksi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja