Annika Saarikko vaatii toimia tapahtumien avaamiseksi – Twitterissä irvaillaan: "Hallitus hoitaa myös opposition roolin kirittämällä ja arvostelemalla itseään"

Tapahtuma-ala saa lisätukea kehysriihessä – ministeri Saarikko kertoo, miten tapahtumia voidaan alkaa pian järjestää 5:33
Katso myös: Annika Saarikko kehysriihen jälkeen: Tapahtuma-alan ahdinkoon vastataan.

Ministereiden kirjoittelu sosiaalisessa mediassa synnytti kritiikkimyrskyn. 

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo Twitterissä saaneensa runsaasti yhteydenottoja tapahtuma-alan ahdinkoon liittyen.  

– Olen saanut viime päivinä lukuisia yhteydenottoja siitä, että Suomen avautuminen ei nyt tapahdu loogisella eikä oikeudenmukaisella tavalla. Täytyy sanoa, että olen palautteen antajien kanssa samaa mieltä, Saarikko kirjoittaa. 

Saarikko kuvaa tilannetta siten, että esimerkiksi eläintarhaan pääsee katsomaan leijonia, mutta muusikon esitystä tai jalkapallo-ottelua ei voi mennä katsomaan edes koronan varotoimia noudattaen.  

Keskustan puheenjohtaja vaatii asiaa käsiteltäväksi hallituksen neuvotteluihin, sillä tilanne on hänen mukaansa tapahtuma-alan kannalta sekava.  

Suoraan hän ei lupaa tapahtumien avaamista tai rajoitusten höllentämistä. 

– Tautitilanne on herkkä ja se voi aina yllättää. Jonkinlainen suuntaa-antavaa tulevaisuuden näkymä on kuitenkin pystyttävä tapahtuma-alan toimijoille antamaan ja avattava tapahtumia asteittain samalla kun muutakin toimintaa yhteiskunnassamme avataan, hän kirjoittaa.  

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) jakoi Saarikon tviitin. 

– Tapahtumat on saatava käyntiin turvallisesti. Rajoitusten purku edennyt epätasaisesti, osaksi koska vastuu jakautuu eri valtakunnallisille ja paikallisille toimijoille. Hallituksen tehtävänä on selkeyttää ohjeistus, jotta tapahtumat eivät jää muiden elinkeinojen jalkoihin, Saramo kirjoitti.

 

Äitiyslomalla oleva vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaati sunnuntaina Facebook-kirjoituksessaan tapahtumien avaamisen aloittamista heti. 

Ministereiden tviitit ovat kirvoittaneet arvostelua Twitterissä. Osa on irvaillut ministereille siitä, että nytkö asiaan herätään, kun pandemiassa näytetään olevan menossa parempaan suuntaan ja lähemmäksi normaalimpaa elämää rokotteiden myötä.  

Osa kritiikistä puolestaan kohdistuu siihen, miksi ministerit kirjoittavat asiasta sosiaalisessa mediassa eivätkä vaikuta asiaan hallituksessa.  

Politiikan tutkija Johanna Vuorelman mielestä tilanne näyttäytyy nurinkuriselta.  

– Hallitus hoitaa myös opposition roolin kirittämällä ja arvostelemalla itseään, Vuorelma kirjoittaa. 

Poliittisen historian dosentti Erkka Railo kysyy, kenellä on vastuu tilanteessa. Aluehallintovirastot päättävät tällä hetkellä rajoituksista.  

– On aika sekavaa, että ministerit ja puoluejohtajat twiittaavat haluavansa avata maan, mutta se ei näytä olevan mahdollista. Osittain syynä on, että nyt AVI:t päättävät alueellisista rajoituksista. Mutta ne sanovat toimivansa THL:n ja STM:n suositusten mukaan. Missä on vastuu? Railo kysyy.  

Aluehallintovirasto kertoo kokoontumisrajoituksista liittyvästä vastuusta verkkosivuillaan seuraavasti: 

– Lainsäädännön ja alueellisen tilanteen lisäksi huomioimme päätöksissämme sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet sekä hallituksen hybridistrategian ja suunnitelman koronarajoitusten purkamisesta (ns. exit-suunnitelma). 

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan vastuu on koko hallituksella.  

– Koko hallitus vastaa yhdessä sekä tapahtumien avaamisesta että tapahtuma- ja kultturialan tukemisesta. Kaikki viisi puoluetta olivat päättämässä yli 200 miljoonan euron tukipaketista. Kaikki viisi puoluetta päättävät yhdessä rajoitusten asteittaisesta, turvallisesta purkamisesta, Harakka kirjoitti Twitterissä.  

Harakka vastasi kitaristi Mikko Kososelle, jonka mielestä Sdp on jarrukapulana tapahtumien avaamisessa.

Myös jalkapallojoukkue HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti otti kantaa asiaan ja liitti tviittiinsä mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.).

– Onko tämä epäloogisuus ja epäjohdonmukaisuus @MarinSanna ja @KristaKiuru tahtotilanne vai mitkä perusteet? Eriarvoisuus on nyt kestämätön. Ymmärtääkseni vaihtoehtoina STM&OKM ohjauskirje aveille tai lakimuutos. Aiemminhan tällaiset ovat tulleet STM:stä alta viikossa kun tahtoa on, hän kirjoitti.  

Oppositiosta tilannetta kommentoivat muun muassa kansanedustajat Jani Mäkelä (ps.) ja Sari Multala (kok.). Mäkelän mukaan hän on jo vuoden ajan saanut samanlaisia viestejä kuin Saarikko.

– Kappas kun minä olen saanut jo reilun vuoden sellaisia palautteita. Mutta harmi kun kepukaan ei ole hallituksessa, että pystyisi vaikuttamaan näihin!

Multala puolestaan kannusti ministereitä tekemään yhteistyötä, jotta tapahtumat saataisiin turvallisesti auki.

– Tapahtuma-alan osaa järjestää turvallisia tapahtumia - etenkin ulkona nykyiset rajoitukset ovat järjen vastaisia. Hienoa, että urheilu- ja kulttuuriministeri @AnnikaSaarikko on samaa mieltä, ilmeisesti myös sisäministeri @MariaOhisalo. Nyt on yhteistyön paikka, hyvät ministerit!  

Suomen koronatilanne on huomattavasti parantunut kevät-talvesta, mutta tartuntojen lasku on vähintäänkin hidastunut. 

Lue myös:

    Uusimmat