THL:n Salmiselta kritiikkiä rajoitustoimista: "Ei se hirveän hyvä ole, että on tälläinen epäsuhta"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen pitää voimassa olevia koronarajoituksia osittain epäsuhtaisina. 

Mika Salminen pitää huonona asiana sitä, että tällä hetkellä esimerkiksi elokuvateatterit eivät voi avata oviaan yleisölle samalla, kun ravintoloihin ja terasseille voi jo kokoontua.

– Jos THL saisi vapaasti sanoa mitä tykkää, niin eihän tuo ihan kohdallaan ole. Ravintoloita koskee tietty lainsäädäntö ja muita toimijoita toisenlainen. Ei se nyt hirveän hyvä ole, että on tälläinen epäsuhta, jos sanon ihan suoraan.

Salmisen mukaan epäsuhta johtuu lainsäädännöstä.

Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa Maria Voipio-Pulkki tunnistaa järjestelmän ongelmat.

–  Olemme hallitsemassa pandemiaa sellaisella järjestelmällä, joka ei ole rakennettu täysin optimaaliseksi tämäntyyppisten yleisvaarallisten tartuntatautien varalta. Tästä me opimme. Toimintasuunnitelmaa ollaan nyt tarkastelemassa ja päivittämässä. Katsotaan tilannetta lähiviikkojen aikana.

Useat hallituksen ministeritkin ovat ilmaisseet huolensa epätasa-arvosta rajoitusten purussa, vaikka aluehallintovirastot kertoivat eilen odottavansa ohjeistusta nimenomaan hallituksen suunnasta sosiaali- ja terveysministeriöltä.

Kesän tapahtumista ohjeistusta paikallisviranomaisille ei ole toistaiseksi kuitenkaan tullut.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) totesi tiistaina Twitterissä, ettei Suomen avautuminen tapahdu tapahtumien näkökulmasta loogisella eikä oikeudenmukaisella tavalla.

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) taas totesi, että rajoitusten purku on edennyt epätasaisesti ja osasyy on siinä, että vastuu jakautuu eri valtakunnallisille ja paikallisille toimijoille.

Hänen mukaansa hallituksen tehtävänä on selkeyttää ohjeistus, jotta tapahtumat eivät jää muiden elinkeinojen jalkoihin.

Myös sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) otti asiaan kantaa tiistaina.

– Tämä menee aivan älyttömäksi. Avaamisen perään on hallituksessa kysytty ja kysytty, vaadittu yhdenvertaista kohtelua. Kaikki keinot pitää nyt käyttää, että terveysturvallisia tapoja tehdä tapahtumia edistettäisiin, hän kirjoitti Twitteriin.

Lue myös:

    Uusimmat