Annan: Tanska ei ole mukautunut maahanmuuttajiinsa

YK:n pääsihteeri Kofi Annan osallistui eilen Dohassa Qatarissa konferenssiin, jossa pohdittiin keinoja lähentää eri kulttuureja ja uskontokuntia profeetta Muhammedin pilakuvista syntyneen kuohunnan jälkeen.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan epäilee, ettei Tanska ole sopeutunut maahan muuttaneeseen muslimiväestöön. Hän sanoo uskovansa, että Muhammed-pilakuvista noussut kiista kertoo ääriainesten vahvistumisesta eri yhteiskunnissa.

Annan osallistui eilen Dohassa Qatarissa konferenssiin, jossa pohdittiin keinoja lähentää eri kulttuureja ja uskontokuntia profeetta Muhammedin pilakuvista syntyneen kuohunnan jälkeen.

- Loukkaavat pilakuvat profeetta Muhammedista julkaistiin ensin eurooppalaisessa maassa, joka on äskettäin saanut melkoisen islamilaisen väestönosan ja joka on edelleen epävarma siitä, miten siihen tulisi suhtautua, Annan sanoi YK:n kotisivujen mukaan.

Annanin mukaan on olemassa vaara, että ääriainekset niin Euroopassa kuin islamilaisessakin maailmassa saavat käyttövoimaa kuvien aiheuttamista reaktioista.

Pakistanin poliisi pidätti mielenosoittajia

Pakistanissa poliisi joutui eilen turvautumaan voimakeinoihin hajottaessaan Muhammed-sarjakuvan nostattamia mielenosoituksia.

Maan itäosassa sijaitsevassa Lahoren kaupungissa poliisi käytti kyynelkaasua ja pamppuja mielenosoituskieltoa uhmanneita ihmisiä vastaan. Viranomaiset pidättivät toistasataa ihmistä, muun muassa paikallisen islamistijohtajan Qazi Hussain Ahmedin ja pakistanilaisen krikettitähden Imran Khanin. Khan kuitenkin vapautettiin muutaman tunnin pidätyksen jälkeen. Punjabin osavaltio kielsi mielenosoituksen helmikuun alussa.

Maan eteläosassa sijaitsevassa Karachissa rauhallisemmin sujunut mielenosoitus kokosi yhteen noin 10 000 ihmistä.

(MTV3-STT-DPA-Ritzau)

Lue myös:

    Uusimmat