Mainos

Anna Lindhin murhatutkimukset keräävät kritiikkiä

Ruotsin poliisi saa kitkerää kritiikkiä omista riveistään ulkoministeri Annan Lindhin murhan selvittelyistä.

Tutkimusten ensimmäinen päivä hoidettiin yhtä huonosti kuin aikanaan pääministeri Olof Palmen murhan tutkimukset. Täyslaidallisen laukoo Tukholman poliisijohdossa aiemmin työskennellyt Eric Rönnegård tuoreessa kirjassaan.

Rönnegårdin mukaan poliisin työtä leimaa puutteellinen ammattitaito. Myös työnjohdossa ja vastuualueiden määrittelemisessä on suuria ongelmia.

Ulkoministeri Lindhin murhan selvittämisessä menetettiin tärkeitä hetkiä, kun puukotusta käsiteltiin pelkästään törkeänä pahoinpitelynä. Vaikka kyse oli maan ulkoministeristä, poliisijohto ei pitänyt tarpeellisena hankkia vahvistuksia töihin.

Murhatutkimuksesta olisi Rönnegårdin mielestä pitänyt tehdä erillinen selvitys. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan poliisin työtä on yleisesti kiitelty.

Rikospoliisin päällikkö Bengt Svensson sanoi ymmärtävänsä Rönnegårdin kritiikkiä jossain määrin, mutta korosti, että poliisin johdossa on tapahtunut suuria muutoksia Lindhin murhan jälkeen.

Anna Lindh puukotettiin Tukholmassa NK:n tavaratalossa syksyllä 2003.

(MTV3-STT-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.