Amerikkalaispoika lähti bilelomalle koronaviruksesta huolimatta – isä ei päästänyt enää kotiin

Amerikkalainen Peter ei päästänyt poikaansa sisälle, kun tämä ystävineen palasi bilematkaltaan.

Koronaviruskriisin jo alettua maailma kohahti amerikkalaisnuorten spring break -lomista: moni opiskelija ei suostunut jättämään biletyksestään tunnettua kevätlomaa väliin edes koronan vuoksi. Nyt eräs isä on antanut poikansa tuntea juhlien seuraukset, kertoo Ladbible.

Poika juhli koronaviruksesta huolimatta

Amerikkalainen Peter Levine kieltäytyi päästämästä poikaansa kotiin koronavirushuolien vuoksi. 21-vuotias Matt lähti juhlimaan ystäviensä kanssa isän varoituksista huolimatta.

– Puhuin hänelle päivittäin ja sanoin, että hänen pitäisi ehkä tulla kotiin. Olin ärtynyt. Uutiset huononivat huononemistaan. Matt lähetti minulle kuvia hänestä ja ystävistä kokoontumassa ulkona ja kuuntelemassa livemusiikkia, isä kuvasi New York Postille.

Peterin vanhemmat asuvat myös perheen luona ja kuuluvat ikänsä vuoksi riskiryhmään. Lopulta Peter ilmoittikin Mattille, ettei tämä enää voi tulla kotiin. 

Kaiken lisäksi kotimatkalla Mattin lentokoneessa todettiin yksi koronavirustapaus.

Isä ei antanut armoa

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Nuorten oli tarkoitus yöpyä Peterin luona lomansa jälkeen. Peter ei kuitenkaan edes hakenut Mattia ja tämän ystäviä lentokentältä, kun nämä lopulta palasivat lomaltaan, vaan kehotti näitä hankkimaan muun kyydin.

Kun nuoret saapuivat Peterin pihaan, heitä odotti Mattin auto täynnä ruokatarpeita sekä 300 dollaria käteistä. Peter oli valmistellut Mattin auton kotimatkaa varten ja totesikin välittömästi lomaseurueelle, että näiden tulisi ajaa takaisin opinahjoonsa tulematta sisään taloon.

– Rakastan poikaani, mutta he eivät olleet jäämässä meille yöksi. Sanoin, että jos jonkun täytyy pissata, meillä on puskia pihassa. Kaksi tarttui tarjoukseen, Peter kuvailee.

Kotiin muuttaminen lykkääntyi

Matt asuu nyt opiskelijatovereidensa kanssa soluasunnossa. Koska koulun tunnit on peruttu, hänen oli tarkoitus muuttaa takaisin kotiin. Matt joutuu nyt koronaviruksen ja huonosti ajoitetun lomansa vuoksi  kestämään opiskelijaelämää hieman kauemmin.

Lue myös:

    Uusimmat