Amerikkalaismies teki pienen muutoksen karkin syöntiinsä – kuoli pari viikkoa myöhemmin
Massachusettsissa asuvan miehen lakritsinhimo koitui hänen kuolemakseen, kertoo uutistoimisto AP.
The New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistu raportti muistuttaa, miksi lakritsin syömisessä kannattaa muistaa kohtuus.
Jo pari 100–200 gramman pussia salmiakkia tai lakritsia viikossa voi aiheuttaa muutaman viikon aikajänteellä terveysongelmia, kuten verenpaineen kohoamista ja veren alhaista kaliumia eli hypokalemiaa. Riskiraja kuitenkin riippuu yksilöllisestä herkkyydestä sekä lakritsivalmisteesta.
Amerikkalaisen 54-vuotiaan rakennustyöntekijän kohdalla riskirajat alkoivat paukkua, kun mies vaihtoi hedelmänmakuiset karkkipatukat lakritsiversioihin. Hän söi puolitoista lakupussillista päivässä. Muutaman viikon jälkeen mies lyyhistyi syödessään lounasta pikaruokaravintolassa.
Lääkärit totesivat, että miehen veren kaliumpitoisuus oli vaarallisen alhainen. Elvytyksestä huolimatta mies kuoli seuraavana päivänä.
Runsas lakritsin syöminen altistaa sydämen rytmihäiriöllle
Lääkärilehden artikkelissa kerrotaan, että lakritsin sisältämä glykyrritsiinihappo estää munuaisissa kortisolin hajoamista, mikä voimistaa kortisolin paikallista vaikutusta ja saa munuaisten suolahormonireseptorit aktivoitumaan. Tämän seurauksena ihmisen verenpaine nousee, kaliumarvot laskevat ja kehoon syntyy turvotuksia.
Veren alhainen kaliumpitoisuus eli hypokalemia altistaa sydämen rytmihäiriöille.
Glykyrritsiinihappo on peräisin lakritsijuuren uutteesta, jota käytetään lakritsin lisäksi salmiakissa, tietyissä juomissa sekä joissain ummetuslääkkeissä ja tupakkavalmisteissa. Lakritsivalmisteissa on suuria eroja siinä, kuinka paljon ne sisältävät glykyrritsiinihappoa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: AP, New England Journal of Medicine, Lääkärilehti
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää