Vantaan vankilaan perustetaan uusi nuorisovankien osasto, johon sijoitettaisiin kaikki alaikäiset tutkintavangit. Osasto on saanut kritiikkiä, mutta vankilanjohtajan mukaan se voi olla viimeinen keino auttaa nuorta kaidalle tielle. Lapsiasiavaltuutettu pitää sitä väliaikaisena parannuksena.
Vantaan nuorisovankiosasto rakennetaan lisärakennukseen muun vankilan yhteyteen. Se olisi 15-21-vuotiaita tutkintavankeja varten, eli he ovat rikoksista epäiltyjä, eikä heillä ole siis lainvoimaista tuomiota teosta. Osaston suunnittelusta vastaa Rikosseuraamuslaitos.
Vantaan vankilanjohtajan Tommi Saarisen mukaan julkisuudessa osastosta käytetään harhaanjohtavaa nimitystä "lapsivankila".
Suomessa rikosoikeudellinen vastuu alkaa vasta 15-vuotiaana, joten lapsia ei vankilaan laiteta.
Saarisen mielestä on nuorten etu, että heidät saadaan erilleen muista vangeista.
– Vankila on tällainen "oppikoulu", eli jaetaan hyviä ja huonoja käytäntöjä eteenpäin. Tällä pystymme paremmin ehkäisemään sitä.
"Viimeinen vaihtoehto"
Nuorisovankilaosasto on kohdannut kritiikkiä ja herättänyt kysymyksiä siitä, onko vankila ylipäänsä oikea paikka nuorelle.
Saarisen mukaan osastolle tulevilla nuorilla on taustalla vakavia rikosepäilyjä.
– Nuorisovankeus on melkeinpä viimeinen vaihtoehto näillä nuorilla. Siellä pitää olla [taustalla] todella isoja asioita, eli puhutaan murhasta, taposta tai törkeästä ryöstöstä. Ihan pienistä asioista sinne ei joudu.
Ensin nuorelle kerääntyy yleensä ehdonalaisia ja muita lievempiä rangaistusmuotoja.
– Kuten noista rikoksista huomaa, se vankila on viimeinen vaihtoehto. Pitää kartoittaa kaikki vaihtoehdot ennen sitä, mutta jos ei pystytä muulla tavalla [puuttua], vankila tarjoaa sen kontrolloidun tilan, jossa saadaan nuoren tilanne haltuun, Saarinen sanoo.


