AKT haluaa käynnistää sovittelun nopeasti uudelleen

AKT on valmis käynnistämään autoliikenteen työstaistelun sovittelun välittömästi uudelleen.

- Meillä on vuorokausi aikaa ennen työtaistelujen alkamista. Käytetään se tehokkaasti ratkaisun hakemiseen, sanoo AKT:n puheenjohtaja Timo Räty.

Rädyn mukaan valtakunnansovittelija Esa Lonkan sovintoesitys ei ollut tasapainoinen.

- Esityksestä puuttuivat AKT:n kannalta keskeiset laadulliset parannusehdotukset, arvioi Räty.

Hän listaa puutteiksi muun muassa. työnantajien tavoitteen lisätä osa-aikaisen työvoiman käyttöä, erimielisyyttä työssä tarvittavien todistusten korvauksista, ammattipätevyysdirektiivin mukaisen koulutuksen kustannuksia sekä pelisääntöjen saamista alihankintaa sekä kilpailutukseen.

Palkankorotusten osalta hän pitää sovintoesitystä tämän vuoden osalta riittämättömänä.

- Korotusesitys oli vaikutukseltaan vain 0,25 - 0,3 prosenttia, jota ei voitu pitää riittävänä. Sovintoesityksen teksteillä ei ollut suoranaisia kustannusvaikutuksia.

AKT:n hallitus hylkäsi tänään yksimielisesti autoliikennettä sekä säiliöauto- ja öljytuotealaa koskevat sovintoesitykset. Myös ammattialajaostot olivat hylänneet esitykset.

- Pahoittelemme työtaistelusta suomalaisille mahdollisesti aiheutuvia ongelmia, toteaa Räty.

Katso Leea Ollikaisen juttu ja politiikan toimittaja Raimo Pitkäsen haastattelu

Katso Jussi Kärjen analyysi

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat