Abbas ja Sharon tapaavat huomenna

Israelin pääministeri ja palestiinalaisten pääministeri tapaavat huomenna. Neuvonpidon teemoina ovat mm. palestiinalaisten äärijärjestöjen suitsiminen, palestiinalaisvankien vapauttaminen ja Israelin armeijan vetäytyminen palestiinalaisalueilta.

Israelin pääministeri Ariel Sharon ja palestiinalaisten pääministeri Mahmoud Abbas tapaavat huomenna Israelin hallituksen viikkokokouksen jälkeen, kertoivat Israelin radio ja palestiinalaislähteet tänään.

Hallituksen edustaja ei kuitenkaan antanut tarkkaa tapaamispäivämäärää, mutta sanoi Sharonin ja Abbasin keskustelevan "alkuviikosta". Edustajan mukaan Sharon vaatii tapaamisessa Abbasilta lisää toimia äärijärjestöjen toiminnan purkamiseksi.

Palestiinalaislähteiden mukaan tapaamisen teemoja ovat muun muassa Israelin armeijan vetäytyminen miehitetyiltä alueilta sekä palestiinalaisten vankien vapauttaminen. Lähteet kertoivat Abbasin odottavan vetäytymisen olevan päätöksessään puolen vuoden kuluessa.

Pääministereiden piti tavata jo heinäkuun yhdeksäntenä, mutta suunnitelma kariutui kiistoihin vankien vapauttamisesta. Israel on kieltäytynyt vapauttamasta ääriryhmien jäseniä.

Eilen Israelin lehdet kertoivat, että Sharon voisi sallia 40-60 sellaisen Hamasin ja Islamilaisen jihadin jäsenen vapauttamisen, jotka eivät ole osallistuneet hyökkäyksiin Israelia vastaan.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat