99-vuotiaan sotaveteraanin kävelytempaus tuotti käsittämättömän summan hyväntekeväisyyteen – F1-kuskin puhelu herkisti sankarin: "Mikään ei ilahduttaisi minua enempää"

100 kierrosta puutarhassa ennen huhtikuun 30. päivänä koittavaa 100-vuotispäivää. Siinä oli 99-vuotiaan veteraanin, kapteeni Tom Mooren tavoite. Englantilaisen Mooren tarkoituksena oli kävelyllään kerätä hieman rahaa hyväntekeväisyyteen koronaviruskriisin keskellä.

The Independentin mukaan Moore tavoitteli alkujaan 1000 punnan eli noin 1 130 euron pottia lahjoitettavaksi Ison-Britannian julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle NHS:lle (National Health Service). Internet-julkisuuden myötä tuo tavoite täyttyi kuitenkin nopeasti.

Kun Mooren oma kävelytavoite, 100 kierrosta ympäri puutarhan, viime viikolla täyttyi, keräyssumma keräyssivustolla oli noussut jo miljooniin puntiin. Tiistaina Mooren keräys oli tuottanut jo yli 27,5 miljoonaa puntaa, eli yli 31 miljoonaa euroa.

Toisen maailmansodan veteraani on saanut ylistystä tempauksestaan monelta taholta ja aina ylintä valtiojohtoa myöten. Independentin mukaan pääministeri Boris Johnson on nimittäin aikeissa muistaa sankaria jollakin tavalla. Englantilaiset lentokoneharrastajat puolestaan ovat suunnitelleet Mooren syntymäpäiväksi ylilentoa legendaarisella Spitfire-hävittäjällä.

Tiistaina BBC kertoi Mooren saaneen mieluisan videopuhelun, joka varmasti lämmitti kovaksi F1-talli McLarenin faniksi tunnustautunutta miestä. McLaren-kuljettaja Lando Norris nimittäin otti yhteyttä Mooreen onnitellakseen tätä hienosta saavutuksesta.

– Minun ja kaikkien McLarenilla olijoiden puolesta suuret onnittelut kaikesta, mitä olette tehnyt. Olette saavuttanut jotain, mitä vain harvat pystyvät koskaan saavuttamaan ja vielä 99-vuotiaana, Norris sanoi BBC:n julkaisemalla nauhalla.

Samalla Norris kutsui Mooren vierailulle McLarenin tehtaalle. Moore otti kutsun vastaan ilahtuneena.

– Mikään ei ilahduttaisi minua enempää. Olisi upeaa tulla McLarenille, sillä olen ollut McLaren-fani jo hyvin pitkään ja olen yhä.

Eikä Moore suinkaan aio lopettaa kävelyään 100 kierrokseen, vaan jatkaa yhä puutarhansa kiertämistä.

Lue myös:

    Uusimmat