Räikkösen huomaamaton ele sytytti F1-toimittajan: "Unohtuu usein, että kaikki suomalaiset ovat käyneet armeijan"

Kimi Räikkösen reaktio Yhdysvaltain GP:n jälkeisessä palkintojenjaossa hänelle voittopystiä ojentaneeseen amerikkalaiskenraaliin sai F1-sarjan omalta toimittajalta Will Buxtonilta suurta kunnioitusta.

Räikkönen palasi Austinissa kisavoittajaksi yli viiden ja puolen vuoden tauon jälkeen pidettyään Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin takanaan kisan viimeiset kierrokset.

Yhdysvaltain puolustusvoimat olivat näyttävästi esillä niin kisaa edeltäneessä mahtipontisessa avajaisseremoniassa kuin myös kilpailun päättymisen jälkeen.

Buxton pani jälkikäteen merkille, että Räikkönen riisui rivakasti lakkinsa saadessaan voittopokaalin Yhdysvaltain maavoimien kenraalilta John M. Murraylta. Brittitoimittaja yhdisti tilanteen Suomen yleisen asevelvollisuuden mukanaan tuomaan tietoisuuteen.

– Katsoin juuri uudelleen palkintopallijuhlat ja olen todella vaikuttunut siitä kunnioituksesta, jota Räikkönen osoitti kenraali John M. Murraylle, Buxton kirjoittaa Twitterissä.

– Usein unohtuu, että Kimi, kuten kaikki suomalaiset, ovat suorittaneet asepalveluksen. Hänen nopea lippiksen riisumisensa, kun hän huomasi, kuka häntä kätteli, oli todella tyylikäs hetki, toimittaja ihailee.

Murray ylennettiin kesällä neljän tähden kenraaliksi, mikä on ollut toisen maailmansodan jälkeen korkein kategoria Yhdysvaltain maavoimissa.

Humoristisia F1-twiittejä julkaiseva Parc Ferme vastasi Buxtonin kehuihin nopeasti kuvalla, jossa Räikkönen istuu omana armeija-aikanaan tuvassa – ei kovin sotilaallisen näköisenä.

– Kimi armeijassa, tappamassa aikaa (PS1)-konsolilla.

Lue myös:

    Uusimmat