Toisen maailmansodan veteraani Tom Moore, 99, herkisti britit kävelytempauksellaan: Keräsi 15 miljoonaa euroa koronataisteluun, 13000-kertaisti tavoitteensa

Lukuisat ihmiset ympäri maailmaa ovat osoittaneet eri tavoin kiitostaan ja arvostustaan terveydenhuollon ammattilaisille – Britanniassa mallia näytti toisen maailmansodan veteraani Tom Moore 1:42

Koronaviruskriisin myötä lukuisat ihmiset ympäri maailman ovat huomioineet terveydenhoidon ammattilaisten panoksen koronan vastaisessa taistelussa.

Brittein saarilla mallia näyttää 99-vuotias toisen maailmansodan veteraani Tom Moore, joka keräsi kävelytempauksellaan brittiläiselle terveydenhuollolle peräti 13 miljoonaa puntaa, eli noin 15 miljoonaa euroa. Mooren hanke on kerännyt Britanniassa suurta huomiota ja herkistänyt sadattuhannet osallistumaan rahankeräykseen.

Eläköitynyt brittiläisen armeijan kapteeni Moore käyttää ulkoillessaan rollaattoria, sillä häneltä murtui taannoin lonkka.

Vamma ei kuitenkaan estänyt sotaveteraania toteuttamasta itselleen asettamaansa tavoitetta, eli kävellä kotipuutarhansa pihalla 25 metrin matkan sata kertaa ennen 30. huhtikuuta koittavaa satavuotissyntymäpäiväänsä.

Mooren onnistui saavuttaa tavoitteensa jo torstaina lähes kaksi viikkoa ennen merkkipäiväänsä. Juhlallisen etapin saavuttamista olivat paikalla kunnioittamassa myös Mooren vanhan palvelusrykmentin korvanneen joukon sotilaat.

Moore palveli rykmentissään toisen maailmansodan aikana Intiassa, Burmassa ja Sumatralla.

Inspiraatioksi tempaukselleen Moore kertoi Britannian julkisen terveydenhuollon, joka auttoi häntä lonkkamurtuman sekä syövän hoidossa.

Alkuperäinen keräystavoite paisui valtavaksi

Mooren alkuperäinen rahankeräystavoite oli kunnioitettavat tuhat puntaa, eli noin 1 150 euroa. Maailmanlaajuisen huomion ansiosta rahapotti paisui kuitenkin noin 13 miljoonan punnan, eli noin 15 miljoonan euron kokoiseksi, kun reilut 650 000 ihmistä osallistui keräykseen. Huomio kasvoi jopa niin suureksi, että keräyssivusto kaatui hetkeksi runsaasta verkkoliikenteestä.

Itse sankari kommentoi tapahtunutta medialle onnellisena.

– Tämä on fantastinen määrä rahaa. En olisi voinut kuvitellakaan tämänlaista summaa. On uskomatonta, kuinka hyväsydämisiä ihmiset ovat, kun he suostuvat lahjoittamaan terveydenhuollolle näin paljon rahaa. Olen ehkä vastuussa tämän aloittamisesta, mutta se ei ollut suoranainen tavoitteeni. Halusin vain osoittaa heille kiitollisuuteni kaikesta siitä, mitä he ovat tehneet hyväkseni, Moore kommentoi vaatimattomana medialle.

Kannustava viesti koteihinsa sulkeutuneille

Vaatimaton sankari halusi myös osoittaa kehunsa kaikille niille, jotka vaikeasta tilanteesta huolimatta jaksavat pysyä neljän seinän sisällä.

– Ihmiset kokevat varmasti tilanteen vaikeaksi, kun he joutuvat lukittautumaan koteihinsa vielä pitkäksikin ajaksi. Mielestäni kaikki ovat todella hyviä ja myös rohkeita, kun he pysyvät kodeissaan pitkään. Hyvä te, lähes satavuotias veteraani kannusti.

Maan johto on niin ikään osoittanut kunnioituksensa Mooren edesottamuksia kohtaan. Muun muassa pääministeri Boris Johnsonin edustaja kommentoi BBC:n mukaan Mooren tempausta ihailevaan sävyyn.

– Mooren keräämä rahamäärä on uskomaton. Hänen sankarillinen tekonsa on vanginnut koko kansakunnan sydämet.

Lue myös:

    Uusimmat