Mainos

59 vuotta torimyyjänä ollut Tuula lähti synnyttämään suoraan myyntipisteeltä – ”Ojensin asiakkaalle tomaattipussia ja lapsivedet tulivat torikivetyksille”

6:58
MTV Uutiset Live kävi selvittämässä, millainen mansikkasato tänä vuonna on ollut.

Tuula ja Jouni Matero ovat tuttu näky Helsingin Kauppatorin kesässä. Monen vuoden kokemus kertoo, että tämän vuoden paras mansikka-aika on käsillä.

Tuula Matero juhlii ensi vuonna pyöreitä. Hänellä tulee täyteen 60 vuotta torilla.

– Olen syntynyt toripöydän alle ja lähtenyt synnyttämään omat lapseni sieltä, Tuula kertoo.

– Ojensin asiakkaalle tomaattipussia, ja lapsivedet tulivat näille torikivetyksille. Siitä sitten lähdettiin sitten liukkaasti Kätilöopistolle.

Suvun ennätykseen on vielä matkaa. Materon vanhemmat olivat torimyyjinä 80 vuoden ajan.

Mansikka nyt parhaimmillaan

Kuluvan kesän suuret vaihtelut lämpötiloissa ovat vaikuttaneet mansikkasatoon. Alkukesän lämpöaalto kypsytti marjoja aikaisin, mutta viime viikkojen kylmempi jakso vähensi mansikan saatavuutta.

Alkaneelle viikolle on luvattu jopa hirmuhelteitä. Silloin mansikka kypsyy nopeasti, mikä voi näkyä myös marjan hinnassa.

– Voisi kuvitella, että hinnat tippuvat, jos lämpöä tulee, Jouni Matero uskoo.

Mansikkaa talven varalle pakastavan kannattaakin suunnitella torikaupoille suuntaamista lähiaikoina.

– Laatu on nyt parhaimmillaan, Tuula Matero sanoo.

Artikkelin videolla Tuula ja Jouni Matero kertovat tämän kesän mansikkavinkit.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja