40 vuotta täyttävä upea Janina Fry: Itsestä pidettävä huolta

Janina Fry ei hätkähdä tasavuosien täyttämistä, vaan panostaa hyvinvointiin.

Janina Fryllä riittää kiirettä syksyn malliston kasaamisessa, mutta hän aikoo silti ehtiä osallistumaan tänä vuonna 30 vuotta täyttävään Naisten Kymppi -kuntoilutapahtumaan.

– Luotan viikoittaiseen treenirutiinini riittävän matkaan. Harrastan kolme kertaa viikossa aerobista liikuntaa ja siihen päälle lihaskuntoa niin paljon kun ehtii, Fry kertoi tapahtuman lehdistötilaisuudessa Helsingissä.

Fry täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Marraskuussa syntynyt nainen ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ota paineita pyöreiden vuosien täyttymisestä.

– Olen niin myöhään vuodesta syntynyt, että ehdin tässä katsella vierestä kuinka kaverit kriiseilevät. Ehkä opin heiltä jotain matkan varrella, Janina nauraa.

Tasavuosien kertyminen on kuitenkin laittanut Fryn miettimään omaa jaksamistaan ja olemustaan.

– Tässä tajuaa sen, että kaikkea mitä elämässään haluaa vielä tehdä, pitää tehdä nyt. On myös pidettävä huolta itsestä. Ei ole itsestään selvää, että on energinen ja pirteä, vaan sen eteen on tehtävä töitä ja nähtävä vähän vaivaa.

– Nuorempana tuli mentyä vähän "kyllä tämä tästä" -tyylisen ajatuksen voimalla. Kokemuksen kerryttyä pystyy määrätietoisemmin paneutumaan asioihin.

Marraskuista merkkipäiväänsä Fry uskoo juhlivansa joko järjestämällä isot syntymäpäiväjuhlat tai sitten karkaamalla pakoon ”jonnekin”.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat