Yhä useampi suomalainen asuu yksin. Koko aikuisikänsä itsekseen elänyt Anniina Rytkönen, 32, kertoo, mitkä asiat vaikuttavat hänen ratkaisunsa taustalla.
Vaaleat seinät, hulppea huonekorkeus ja parvi saavat Helsingin kantakaupungissa sijaitsevan 25 neliön yksiön näyttämään kokoaan suuremmalta. Sisäpihalle avautuvasta ikkunasta näkyy Kallion kirkon torni kirkkaansinistä taivasta vasten.
– Tähän paistaa ehkä kaksi tuntia päivästä aurinko, mikä on lämpötilan kannalta kesällä ihan hyvä, pikkukodissa asuva Anniina Rytkönen hymähtää.
Kajaanista kotoisin oleva 32-vuotias Anniina on elänyt samassa kämpässä kaikki Helsingissä viettämänsä kolme vuotta. Vuokra nousi neliöiden vähetessä, mutta maisemanvaihdos ei kaduta. Samaan ratkaisuun oli päätynyt kaveripiirissä moni muukin.
– Mulla on tällä hetkellä täällä enemmän ystäviä kuin loppuaikoina Kajaanissa, Anniina sanoo.
Helsingissä on myös enemmän elokuvateattereita, museoita ja muita mahdollisia aktiviteetteja, joihin ei tarvitse seuraa.
Anniina on yksi kasvavasta joukosta yksinasuvia aikuisia. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 kaikkiaan 1,25 miljoonaa suomalaista asui yksin. Yksinasuminen on yleistynyt lähes kaikissa ikäryhmissä, erityisesti alle kolmekymppisillä. Helsingissä yhden hengen asuntokunnat muodostavat jo enemmistön pääkaupungin kotitalouksista, Helsingin Sanomat uutisoi huhtikuun lopussa.
Päivittäinen sosiaalisuusannos viestittelemällä
Anniina on asunut itsekseen viimeiset 15 vuotta eli koko aikuisikänsä. Tai no lähes itsekseen – seurana on aina ollut kissa. Utelias ja aktiivinen 5-vuotias Deeku jaksaa viihdyttää vieraitakin.
Kämppisasumista Anniina on joskus harkinnut, ja asumismuoto olisi ollut muutaman kaverin kanssa mahdollinen. Sitten olisi kuitenkin pitänyt joustaa omista jutuista, kuten siisteydestä ja yöllisestä puuhailusta. Kun asuu yksin, on oman elämänsä herra. Sotku ja meteli ovat itse aiheutettuja eikä lemmikinkään suhteen tarvitse tehdä kompromisseja.
Kissan kanssa keskustelu on hankalaa, mutta päivittäisistä sosiaalisista tarpeista on helppo huolehtia viestittelemällä kavereiden kanssa.
– Arkena voi olla monta päivää, että en näe ketään, mutta silti kommunikoin kavereiden kanssa, Anniina sanoo.
Jos yksinoloa jatkuu useita päiviä, voi Anniinan olo muuttua ahdistuneeksi. Tällä hetkellä yrittäjänä työskentelevän graafikon kalenteri on kuitenkin niin täynnä töitä ja tekemistä, että hän oikein odottaa löhöpäivää, jolloin ei tarvitse puhua kellekään.
Lue myös: Puhutko kissaa? Näin kommunikoit lemmikkisi kanssa oikeaoppisesti: "Eläimen turvallisuudentunne kasvaa, kun sen viestejä ymmärretään"
Koronakoetuskaan ei muuttanut asumistoiveita
Toisinaan olisi toki hyödyllistä, mikäli asuisi jonkun kanssa saman katon alla. Esimerkiksi jos on kipeänä ja tarvitsisi särkylääkettä apteekista – tai jos meneillään on kotioloihin eristäytymistä vaativa epidemia.
Ensimmäisenä koronakeväänä kaksi vuotta sitten yhteiskunta meni kiinni ja ihmisiä kehotettiin välttämään toistensa kohtaamisia. Anniinakaan ei aluksi nähnyt ketään, mutta pian hän alkoi käymään kavereiden kanssa lenkkeilemässä. Kevään edetessä ulkona pystyi viettämään yhä enemmän aikaa. Sisätiloissakin uskalsi istua iltaa pienellä porukalla.
Ikävin hetki oli, kun Anniina loukkasi polvensa joogatessa eikä päässyt liikkumaan minnekään. Hän ei pystynyt edes kipuamaan parvelle vaan nukkui kotinsa lattialla kuukauden päivät.
Lopulta elämä kuitenkin palautui jotakuinkin uomiinsa melko nopeasti. Epidemiassa on tullut takapakkeja, mutta Anniinan mieltä tilanne ei ole muuttanut. Hän aikoo jatkossakin asua ensisijaisesti yksin, vaikka se tarkoittaisi ahtaampaa asumista ja kalliimpaa vuokraa.
Miksi ihminen tarvitsee fyysistä läheisyyttä? Katso asiantuntijoiden vastaus. Juttu jatkuu videon alla.
2:15
Edessä muutto omistusasuntoon kissan kanssa
Anniina on ostanut ison yksiön Pasilasta, vaikka sinkkuna elävän yrittäjän oli vaikeuksia saada pankkilainaa. Muuttamaan pääsee noin vuoden kuluttua.
Päivät sujuvat työn, harrastusten ja levon merkeissä. Jotta oman kotielämänsä herruudesta luopuisi, pitäisi vastaan tulla erityinen kumppaniehdokas. Ihan kenen tahansa kanssa Anniina ei yhteen muuttaisi, kämppisajatuksesta hän on jo luopunut. Kissan kanssa kaksinkin pärjää.
– Mulla on kuitenkin aina joku, joka odottaa kotiin.
Pelko siitä, että yksinasumista pidettäisiin jotenkin outona, on hälvennyt. Enää Anniina ei välitä muiden ajatuksista vaan elää omannäköistään elämää.
