Kolmihenkinen suomalaisperhe elää ilman vakituista asuinpaikkaa – äiti Nadine ylistää ratkaisua: "Sain osan elämästäni takaisin"

Millaista on sirkuksessa työskentelevien ja kiertävien lasten arki? 3:46
Millaista on elämä sirkuksessa? Sirkuksessa kasvanut Sofia kertoo tarinansa.

Kolmihenkinen perhe jätti Suomen taakseen lähes 10 vuotta sitten. Viimeiset 1,5 vuotta he ovat eläneet diginomadeina ilman vakituista asuinpaikkaa. Perhe kokee, ettei ole luopunut mistään – paitsi rännästä.

Nadine Golubenko ja Esa Honkaneva vastaavat videopuheluun pikkuruiselta Gozon-saarelta. Korkealla rinteellä sijaitsevan talon nurkalta avautuu mykistävä maisema Välimerelle ja Maltan pääsaarelle.

– Ei tarvitse kuin käydä kulman takana ja tuntuu, että miksi mä en ole ollut koko ikääni täällä – miksi vasta nyt, Esa sanoo.

Turusta ja Ukrainasta lähtöisin oleva pariskunta on asunut 10-vuotiaan poikansa Markuksen kanssa Gozolla syksystä asti. Sitä ennen perhe asui Etelä-Portugalissa noin vuoden ajan. Portugaliin he muuttivat asuttuaan seitsemän vuotta Tallinnassa.

Pohjois-Euroopan räntä ja kylmyys kypsyttivät ajatuksen suunnata kohti miellyttävämpää ilmastoa. Asunnon ja irtaimiston myynti järjestyi vuodessa. Perhe pakkasi autonsa ja nosti kytkintä.

Diginomadi voi pysyä kuukausia paikoillaan

Golubenko-Honkanevan perhe elää diginomadisti. Termillä viitataan liikkuvaan elämäntapaan, jossa tietokoneella tehtävä työ yhdistetään matkailuun.

Nadine ja Esa ovat verkkokauppayrittäjiä, mutta diginomadius sopii muillekin ammatinharjoittajille, kuten ohjelmoitsijoille, verkkoalustojen suunnittelijoille, bloggaajille sekä konsulteille.

Jotkut ajattelevat, että diginomadin tulisi olla jatkuvasti liikkeessä, mutta Nadinen ja Esan mielestä käsitys on vanhentunut. Jokainen diginomadi elää omalla tavallaan.

– Nykyään diginomadi pysyy paikallaan aika kauan, välillä montakin kuukautta. Meille se on uuden elinympäristön viehätystä, Nadine sanoo.

Sen lisäksi, että jatkuva reissaaminen olisi henkisesti ja fyysisesti kuormittavaa, perheen matkustamista rajoittavat kouluikäisen pojan opinnot. Oppivelvollisuudet täyttävää etäkoulutusta ei ole saatavilla, joten Markuksen koulunkäynti sitoo perheen paikkaan, jossa on tarjolla englanninkielistä opetusta.

He ovat päättäneet, että yhdessä paikassa ollaan vähintään vuosi.

Lapsi nauttii diginomadin elämästä

Markus-poika istahtaa tietokoneen eteen vanhempiensa viereen. Hän on juuri palannut koulusta.

Hauskalla ja sosiaalisella pojalla on kavereita ympäri Eurooppaa. Alle puolessa vuodessa Markus kertoo ystävystyneensä kaikkien luokkakaveriensa kanssa. Muihin ystäviinsä hän pitää yhteyttä netissä – porukka esimerkiksi pelaa Roblox-verkkopeliä samaan aikaan jutellen.

Tubettamisesta innostunut Markus kuvaa pelisessioitaan myös YouTube-kanavalleen.

– Paras juttu diginomadin elämässä on, että on aikaa olla netissä, Markus sanoo.

Markuksen ykköskieli on englanti, mutta hän puhuu vanhempiensa kanssa suomea. Liikkuva elämäntapa ei poikaa haittaa – päinvastoin, lämpö ja matkustelu miellyttävät myös häntä.

– Se on kivaa, Markus vastaa kysymykseen, miksi diginomadius kannattaa.

Unelmien toteuttamista ei kannata lykätä

Nadine sanoo, ettei hän halua elää "sitku-elämää". Jos lykkää matkustelua eläkepäiviin, saattaa huomata olevansa vanha, sairas ja väsynyt, kun tuo mahdollisuus vihdoin koittaa.

Diginomadin elämäntavasta kiinnostuneita Nadine ja Esa suosittelevat kokeilemaan matkustelua esimerkiksi kolmen kuukauden ajan, jonka ajaksi esimerkiksi asunnon voi laittaa vuokralle. Jos elämäntyyli tuntuu hyvältä, voi palata takaisin kotimaahan, myydä irtaimiston ja lähteä lopullisesti. Jos ei, voi kotiin aina palata.

Materiaa tuskin jää kaipaamaan. Majoituspaikoista löytyvät kodintarvikkeet, kuten pyyhkeet, lakanat ja ruokailuvälineet. Paikan päältä voi ostaa vaatteita ja tietokoneenkin. Oikeastaan diginomadi ei tarvitse muuta materiaalista kuin sormenjäljen biometrista passia varten, Nadine toteaa.

Itseään ei kuitenkaan pääse karkuun, vaikka maata vaihtaisikin. Henkisen ja fyysisen kunnon pitää olla kunnossa, jotta matkustelua jaksaa. Rahaa kannattaa olla jonkin verran säästössä, jos ja kun asiat eivät suju suunnitellusti.

Pikkuinen saari on hyvä paikka elää pandemian aikana

Korona on vaikeuttanut Golubenko-Honkanevan perheen matkustamista. Ilman pandemiaa he olisivat matkustaneet pohjoiseen läheisiä tapaamaan ja bisneksiä hoitamaan. Nyt yhteydenpito hoituu videoiden välityksellä.

Gozo on kuitenkin hyvä paikka elää pandemian aikana. 67 neliökilometrin kokoisella saarella asuu reilut 30 000 ihmistä. Nadine, Esa ja Markus elelevät parin tuhannen asukkaan kylässä.

– Voi olla, että 3–6 tunnin patikointiretkellä tulee viisi ihmistä vastaan, Esa luonnehtii.

Väljyydestä huolimatta saarella on maskipakko. Kuume mitataan aina kauppaan mennessä, käsidesiä kuluu. Mutta muuten korona ei suomalaislähtöisen perheen elämään vaikuta – paitsi että kiinnostus heidän elämäntapaansa kohtaan lisääntyy.

Pandemia saattaa vauhdittaa työelämän muutosta diginomadimpaan suuntaan. Etätyöskentelyn lisääntyminen on osoittanut, ettei kaikkea työtä tarvitse tehdä toimistoissa yhdeksästä viiteen.

Euroopan sisällä on helppo matkata

Kun diginomadikärpänen kerran puree, on vaikea palata takaisin "normaaliin" arkeen

Golubenko-Honkanevat aikovat pysyä Maltalla, kunnes pandemia hellittää. Sen jälkeen tarkoituksena on pakata auto ja lähteä liikkeelle.

– Kulkurin luonne on sen verran vahva, että en voi sanoa, että olen täällä viiden vuoden päästä, Esa toteaa.

Vanhempien haaveissa siintävät Kreikka ja Irlanti, vaikka jälkimmäinen saattaa olla ilmastoltaan hieman liian kylmä pidempiaikaiselle pysähtymiselle. Kenties Yhdysvaltoihin tai Kanadaan, jos Markuksen tietokoneura lähtee kunnolla käyntiin.

– Barbadokselle! Markus huikkaa oman trooppisen ehdotuksensa.

Euroopassa on kuitenkin huomattavasti helpompi ja halvempi matkustaa. Vaikka EU-maiden väliset tulkinnat yhteisistä säädöksistä ovat yllättäneet, on Euroopan sisällä byrokratiasta huolimatta helpompi liikkua kuin jos matkaisi valtameren yli Amerikan mantereelle.

Suomalaiset diginomadit luopuivat vain rännästä

Diginomadius on perheelle vapautta päättää itsestään ja olinpaikastaan. Jos jokin ei miellytä, voi maan vaihtaa helposti toiseen. Nadine kertoo, että he ovat päässeet elämäntapansa ansiosta eroon esimerkiksi koulukiusaamisesta.

Golubenko-Honkanevat eivät koe, että he olisivat joutuneet luopumaan mistään liikkuvan elämäntapansa vuoksi.

– Jos sitä räntää ei lasketa, niin en ole luopunut mistään. Itseasiassa sain takaisin osan elämästäni, koska olen sellainen meri-ihminen, Nadine sanoo.

Myöskään Esa ei näe, että olisi joutunut luopumaan kuin negatiivisista asioista. Ulkoilu meren äärellä sekä Välimeren ilmasto peittoavat Helsingin ja Tallinnan. Olo on kevyt ilman kaikkea keski-ikään mennessä kertynyttä materiaa.

– Se, miten olet elänyt, on paljon arvokkaampaa kuin se, mitä olet elämäsi aikana kerännyt, Nadine sanoo.

Voit lukea lisää perheen elämästä Nadinen VIA PER ASPERA AD ASTRA -blogista.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat