Kanadalainen kolmevuotias tyttö suljettiin pois esikoulun joulujuhlasta. Perhe nosti syytteen esikoulua vastaan ja sai esikoululta korvauksia noin 12 000 Kanadan dollarin, eli noin 8000 euron edestä, kertoo Fox News.
Ateistiselle kanadalaisperheelle kerrottiin, ettei heidän tyttärensä voisi ilmoittautua esikoulun joulujuhlaan, elleivät vanhemmat allekirjoittaisi koulun opetussuunnitelmaa. Aiemmin vanhemmat olivat aiemmin valittaneet esikoululuokan joulun juhlinnasta.
Joulujuhlasta ulossulkeminen oli vanhempien tulkinnan mukaan uskontoon, rotuun, syntyperään ja perhestatukseen liittyvää syrjintää. Samaa mieltä oli tuomioistuin, joka määräsi esikoulun maksamaan perheelle 12 000 dollarin korvaukset.
Sähkopostiviestittely äityi välillä asiattomaksi
Tilanne sai alkunsa vuonna 2014, jolloin perheen isä moitti esikoulua uskonnollisten juhlien, kuten joulun ja hanukan, juhlistamisesta. Isän mukaan kolmevuotiaat lapset eivät pysty päättämään, haluavatko he todella olla osallisina joulukuusien koristelemisessa tai hanukka-kynttilöiden sytyttämisessä. Erityismaininnan sai joulupukki, josta isä toivoi esikoulussa vaiettavan, sillä ei halunnut tyttärelleen valehdeltavan.
LUE MYÖS: Suloinen vinkki, joka ei traumatisoi: Näin voit kertoa lapselle "totuuden" joulupukista
Koulusta kerrottiin, että esikouluikäiset lapset altistetaan erilaisille kulttuurillisille juhlintatavoille, jotka on poimittu ympäri maailmaa. Tarkoituksena on välittää tietoa, ei valaa uskoa.
