21-vuotias floridalaisnainen valmistui maisteriksi ennätysajassa ja omistaa jo asunnonkin – pikavauhdin taustalla perhesyyt: "Halusin itsenäistyä niin pian kuin suinkin"
21-vuotias nuori nainen halusi itsenäistyä niin pian kuin mahdollista, kertoo muun muassa Metro.
Floridalainen Pakeezah Zubairi, 21, on noussut otsikoihin saavutettuaan paljon nuorella iällä. Kun nuori nainen täytti 20, hän oli suorittanut kandidaatin ja maisterin tutkinnot ja hankkinut omistusasunnon. Nyt hän aloittaa tohtorikoulutuksen psykologian parissa.
Tutkinnot valmiiksi ennätysajassa
Pakeezah oli suorittanut psykologian kursseja jo lukiossa. Niinpä hän pääsi etenemään vuonna 2015 aloittamissaan yliopisto-opinnoissa nopeammin.
Daily Mailin mukaan Pakeezah suoritti kurssit ennätysajassa. Hän valmistui kandidaatiksi hieman ennen 19-vuotissyntymäpäiväänsä. Sen jälkeen vuonna 2018 hän suoritti kauppatieteiden maisterin tutkinnon ja lunasti itselleen tittelin nuorimpana henkilönä, joka oli suorittanut Lynnin yliopistossa kyseisen tutkinnon. Hän oli maisterin paperit saadessaan 19-vuotias ja 20-vuotissyntymäpäivään oli vain muutamia päiviä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pakeezah teki kokopäiväisesti töitä maisteriopintojen ajan. Hänen onnistui säästää tarpeeksi rahaa oman asunnon ostamiseen. Henkilöstöasioiden parissa työskentelevä Pakeezah aloittaa seuraavaksi tohtorikoulutuksen.
Halusi omaan kotiin perhesyistä
Pakeezah kertoo, että nopeaan tahtiin on syynä hänen perhetaustansa.
– Lukiolaisena tiesin, että halusin itsenäistyä niin pian kuin suinkin.
– Halusin pois vanhemmiltani heti kun mahdollista. Joten suoritettuani kandidaatin tutkintoni muutin pois ja asuin opiskelijamajoituksessa suorittaessani maisteria.
Kotoa pois muuttaminen oli rankka vaihe. Pakeezah kertoo, että hänen perheensä on hyvin uskonnollinen. Vanhemmat lakkasivat puhumasta hänelle, kun hän muutti pois kotoa. Nuori nainen kokee, että vanhempien hänelle suunnittelema ”kiltin muslimitytön rooli” ei ollut se, mitä hän itse tahtoi.
Töitä ja koulua kahden tunnin yöunilla
Opiskelun ja kokopäiväisen työn yhdistely ei sujunut uhrauksitta. Pakeezah kertoo, että hän saattoi tehdä koulutöitä viiteen saakka aamulla, nukkua sitten kaksi tuntia ja lähteä töihin. Muuhun hänellä ei riittänyt aikaa.
– Säästin rahaa kaikessa mahdollisessa. En syönyt koskaan ulkona, en käynyt juhlimassa tai käyttänyt rahoja kalliisiin vaatteisiin, tavaroihin tai lomamatkoihin.
Tyytyväinen valintoihinsa
Pakeezah kertoo, että poikaystävä Steven oli hänelle iso tuki. He esimerkiksi valvoivat ja opiskelivat yhdessä ja noudattivat molemmat säästäväistä elämäntyyliä. He säästivät yhdessä omaan asuntoon.
Pakeezah on valintoihinsa tyytyväinen. Hän iloitsee siitä, että on itsenäinen ja saa tehdä sellaista työtä kuin haluaa ja opiskella mieleisiään asioita.
– Tästä kaikesta on kiittäminen sitä, että nuorempana tein kovasti töitä ja että Steven tuki minua.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pakeezah kannustaa muitakin tekemään rutkasti töitä unelmien eteen. Hän uskoo, että vaikka hetkellisesti olisikin hyvän työlästä, lopuksi uurastus palkitaan.
Lähteet: Metro, Daily Mail
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää