18-vuotias kuoli rajussa ulosajossa Haminassa

18-vuotias mies on kuollut rajussa ulosajossa Haminassa. Poliisi sai aamuyhdeltä ilmoituksen henkilöauton ulosajosta, joka oli tapahtunut Haminan Helsingintiellä hieman ennen niin kutsuttua Leikarin risteystä.

Ensiapuyksikkö ja poliisi löysivät auton läheisyydestä 18-vuotiaan miehen, joka oli menehtynyt vammoihinsa. Auton omistaja, niin ikään 18-vuotias haminalainen mies, oli pahasti loukkaantunut. Hänet vietiin Kymenlaakson keskussairaalaan, eikä hänellä ole hengenvaaraa.

Poliisin mukaan auton on täytynyt ajaa erittäin kovaa vauhtia tiellä, jossa on 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Onnettomusauto oli vuoden -92 Honda Prelude Coupe. Auto oli täysin romuttunut. Autoa kuljettanut oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan matkalla Kotkan suuntaan. Auto oli ajautunut oikean penkereen kautta vastakkaiselle penkereelle, jatkanut matkaa kevyenliikenteen väylän yli osuen siltarumpuun. Lopulta ajoneuvo oli paiskautunut pyörimisen jälkeen kallioseinämään.

Poliisi uskoo alkoholin vaikuttaneen onnettomuuteen. Vielä ei ole täyttä varmuutta siitä, kumpi miehistä autoa ajoi. Kummallakin oli voimassa oleva ajo-oikeus.

Asiaa tutkii Kymenlaakson poliisin lisäksi liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat