Mainos

15 kuoli pommin räjähdyksessä Damaskoksessa

Syyria syytti tänään Israelin salaista palvelua Mossadia linja-autoon sijoitetun pommin räjähdyksestä Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Ainakin 15 ihmistä sai surmansa ja noin 30 loukkaantui bussin räjähtäessä. Israel kiisti tuoreeltaan syytökset.
-Mossadin agentit käyttivät hyväkseen uudenvuoden juhlien valmisteluja toteuttaakseen pelkurimaiset uhkauksensa ja sijoittivat räjähteen bussiin, sanoi hallituksen edustaja lausunnossaan.

Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun edustajan mukaan syytökset ovat karkeita valheita. Israel pyrkii ainoastaan rauhaan ja käyttäytyy pelkästään rauhanomaisesti, hän tähdensi.

Damaskoksen räjähdyksestä kertoivat Jordaniaan saapuneet matkailijat tänään. Räjähdys sattui tiistaina Baramkahin alueella Damaskoksessa, kun Aleppoon Pohjois-Syyriaan matkalla olleessa bussissa räjähti pommi.

Matkailijoiden mukaan turvatoimia Damaskoksessa kiristettiin räjähdyksen jälkeen. Syyriassa sattui vahvistamattomien tietojen mukaan lukuisia räjähdyksiä viime keväänä. Syyria on kuitenkin virallisesti kiistänyt tällaiset tiedot.
(STT-AFP-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.