11-vuotiaana laihduttamisen aloittanut Mia alkoi vuosi sitten syödä intuitiivisesti – näin kävi: "Aiemmin olen ajatellut, että jäätävä karkinhimo on vain luonteeni heikkoutta"

Mitä on intuitiivinen syöminen? 0:35
Mitä on intuitiivinen syöminen?

Intuitiivinen syöminen on yksinkertaisimmillaan syömistä kehon viestejä kuunnellen. Mian elämän se mullisti. – Haluaisin antaa toivoa monille ihmisille, jotka ovat siinä iänikuisessa dieettikurimuksessa, hän sanoo.

1990-luvulla äiti liittyi Painonvartijoihin. Samaa tekivät muutkin – sehän oli silloin trendikästä. Jo lapsena Mia Rantamäki oppi, että laihduttaminen ikään kuin vain kuuluu asiaan.

Nyt, 39-vuotiaana, hän ajattelee toisin.

– Se, että olisit onnellinen, tai jotta kropassasi olisi hyvä olo, ei vaadi sitä, että olet laihdutuskuurilla tai rajoitat syömisisiäsi. Se ei vaadi edes sitä, että ylipäätään tarkkailet sitä, mitä ruuan tai liikunnan suhteen teet. Keho tietää, mitä se tekee, jos vain uskaltaa luottaa, Mia uskoo nyt.

Vuosi sitten hän lopetti vuosikymmenten dieetit ja alkoi syödä intuitiivisesti. Se on muuttanut kaiken – varsinkin asenteen syömistä ja kehoa kohtaan, Mia kertoo blogissaan.

Dieetillä 11-vuotiaasta lähtien

Intuitiivinen syöminen on yksinkertaisimmillaan syömistä kehon viestejä kuunnellen. Yhdysvalloissa se on jo valtava ilmiö. Esiteini-iästä asti laihduttaneelle, muun muassa ravintoterapeuttina, personal trainerina ja hyvinvointivalmentajana työskentelevälle Mialle se kuitenkin oli mullistava asia.

11-vuotiaana Mia oli teini-iän kynnyksellä. Painoa ja pyöreyttä oli tullut lisää, koulussa kaverit kommentoivat. Keskustelu tuntui jatkuvasti pyörivän painon ympärillä.

– Koin olevani vääränlainen. Siitä lähtien kokeilin kaikenlaisia erilaisia dieettejä, Mia muistaa.

Ensimmäinen dieetti kaatui lopulta, kuten aina tuppaa tapahtumaan. Teini-iässä Mia sairastui nivelreumaan, mikä teki treenaamisesta mahdotonta. Hän lihoi – ja se tuntui kauhealta.

16-vuotiaana Mia aloitti kaalisoppadieetin. Sitä seurasivat vielä monet muut ruokavaliot.

– Aiemmin laskin kaloreita, makroravinteita, liikuntamäärien kuluttamia kaloreita. Sitä kautta loin itselleni eräänlaista illuusiota siitä, että voin jotenkin hallita elämää, terveyttäni tai sitä, mitä minulle tapahtuu, Mia sanoo.

"Irtokarkit olin kieltänyt itseltäni varmaan kymmenen vuoden ajan..."

Vuonna 2019 Mia oli väsynyt. Pari viikkoa oli kulunut hiilihydraatteja välttelevällä ketogeenisellä dieetillä, joka oli kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Koko viikonlopun "kiellettyjä asioita" syönyt Mia oli aikeissa palata ruotuun maanantaina.

Sen sijaan hän päätyikin googlaamaan sanat "intuitive eating", intuitiivinen syöminen. Se muutti lopulta kaiken.

– Intuitiivinen syöminen oli aiemminkin käsitteenä tullut vastaan, mutta en tiedä, miksi se silloin jotenkin kolahti kunnolla. Ymmärsin, että elämä voisi olla tosi paljon ihanampaa kuin se oli ikinä ollutkaan, Mia kuvailee.

Syö sen mukaan, mikä kehossa tuntuu hyvältä

Intuitiivisessa syömisessä unohdetaan ruokailujen rajoittaminen ja syödään sen mukaan, mikä kehossa tuntuu hyvältä. Ajatus tuntui Miasta uskomattomalta; hänhän oli omistanut vuosia elämästään opetellessaan päinvastaisia toimintatapoja.

– Alussa söin leipää, paljon. Irtokarkit olin kieltänyt itseltäni varmaan kymmenen vuoden ajan, koska koin, että minulla on pahimmanlaatuinen sokeriaddiktio. Niidenkin suhteen aloitin elämän uudelleen, Mia kuvailee.

Moni kokee intuitiivisen syömisen aloittaessaan niin sanotun honeymoonin, kuherruskuukausivaiheen. Silloin aletaan nauttia ruoasta aivan eri tavalla kuin aiemmin, kun elämää rajoittaneet säännöt heitetään romukoppaan.

Oltiin kesän kynnyksellä, aurinko paistoi ja Mia nautti. Marjojen ja hedelmien syöminen tuntui ihanalta, raikkaalta ja vapauttavalta.

– Söin nimenomaan siksi, että marjat ja hedelmät maistuivat hyviltä, enkä siksi, että "tämä laihduttaa" ja "tämä on vähäkalorista". Se toi lisää nautintoa.

"Vihdoin sinäkin pystyt suhtautumaan vähän armollisemmin syömiseen"

Pian lähipiirikin huomasi muutoksen Miassa. Hän oli energisempi, iloisempi. Mia kuvailee tulleensa enemmän omaksi itsekseen.

– Sain pelkästään positiivisia kommentteja. Moni sanoi, että vihdoin sinäkin pystyt suhtautumaan vähän armollisemmin syömiseen.

Aiemmin sosiaaliset tilanteet ja erilaiset juhlat olivat Mialle vaikeita. Hänhän oli aina dieetillä tai ruokavaliolla, joka salli yhden asian mutta kielsi toisen. Kun rajoituksia ei ollut, kesä näyttäytyi aivan erilaisena.

– Aiemmin juhlissa piti kieltäytyä kokonaan tai syödä tosi laskelmoiden. Intuitiivinen syöminen toi uudenlaista vapautta elämään: jos tekee mieli kahta palaa kakkua, sitten syö ne. Tai edes sen yhden kakkupalan.

Alkuvaiheessa Mia kuunteli tarkasti näläntunnettaan ja yritti jatkuvasti puntaroida, onko jo kylläinen vai "voiko syödä" lisää. Vaikeinta oli päästää irti hallinnan tunteesta, jota syömisen säännösteleminen toi.

– Ennen tätä en ollut ikinä ymmärtänyt, että fitness-elämäntapani perustuu siihen, että luon itselleni hallinnan tunnetta ja haen hyväksyntää hyvällä itsekurillani. Tämän oivalluksen sain vasta, kun annoin itselleni vapauden syödä mitä vain. Se, että laskee kaloreita, tuottaa eräänlaista turvaa ja hallinnan tunnetta.

"Minullakin oli lihomisen pelko, en kiellä sitä"

Toisin kuin Mia oletti, hänen painonsa ei intuitiivisen syömisen aloittamisen jälkeen noussut eikä kehon ulkomuotokaan muuttunut suuresti. Monilla takaraivossa jyskyttää pahimpana pelkona juuri lihominen: ajatus siitä, että jos itsensä nyt antaa syödä mitä tahansa, repeää varmasti liitoksistaan ja elämä on jatkossa pelkkää ahmintaa.

– Minullakin oli lihomisen pelko, en kiellä sitä. Ei intuitiivinen syöminen tehnyt siltä osin autuaaksi. Sitä joutui käsittelemään paljon, ja samoin eräänlaista unelmasta luopumista, Mia sanoo.

– Jouduin luopumaan siitä ajatuksesta, että onni on vain laihassa ja timmissä kehossa. Sai pohtia, onko se kuitenkaan elämän tärkein juttu. Ymmärsin, että voin syödä karkkia, eikä mitään pahaa tapahdu.

"Väärä mielikuva on, että intuitiivisella syömisellä lihoo heti 20 kiloa"

Moni jää intuitiivisesta syömisestä kuullessaan kiinni nimenomaan mielikuvaan ikuisesti jatkuvasta kuherrusvaiheesta.

– Ihmiset yleensä kiinnittyvät siihen ja ajattelevat, että sitten syödään mitä vain, vedetään 20 donitsia päivässä ja sitä se on ikuisesti. Sellaista se ei ole, Mia vakuuttaa.

Kun itselleen antaa aluksi luvan syödä mitä vain, yllättäen alkaakin lopulta kaivata tavallisia juttuja – perunamuusia ja leivänpalaa.

– Väärä mielikuva on, että intuitiivisella syömisellä lihoo heti 20 kiloa ja elämä on pilalla. Moni ajattelee väärin, että terveydelle ei olisi sijaa, tai että tässä syödään pelkkää kakkua, Mia sanoo.

– Intuitiiviseen syömiseen voi kuulua vaihe, jossa unohdetaan ravitsemussuositukset ja antaudutaan nautintoon, nautitaan elämästä kaikkien kieltojen jälkeen. Kyllä keho palaa tarvitsevan ruoan kaipaamiseen, kun tilanne rauhoittuu ja keho voi luottaa siihen, että energiaa on aina saatavilla.

Ja vaikka paino nousisikin, Mia kehottaa pohtimaan, mitä pahaa sitten oikeasti tapahtuisi. Viimeisimmässä punnituksessa hänelle oli tullut kuusi kiloa lisää, mutta paino ei enää tuntunutkaan merkitykselliseltä asialta – elämässä kun on niin paljon muutakin.

"Aiemmin olen ajatellut, että jäätävä karkinhimo on vain luonteeni heikkoutta"

Nyt, kun Mian kaikki aika ei enää mene kaloreiden laskemiseen ja sen miettimiseen, mitä saa ja ei saa syödä, energiaa on paljon enemmän. Syötyään intuitiivisesti vuoden ajan hän on oppinut myös ymmärtämään itseään aivan toisella tavalla.

– On ollut ihan jänniäkin oivalluksia, esimerkiksi väsymykseen liittyen. Aiemmin olen ajatellut, että jäätävä karkinhimo iltapäivällä tai illalla on vain luonteeni heikkoutta. Nyt olen ymmärtänyt, että keho huutaa ainakin minun tapauksessani unta, ja usein myös nälkää, kun en ole päivän aikana tajunnut syödä tarpeeksi, Mia kuvailee.

Vaikean olon hän on usein pannut syömishimojen piikkiin, vaikka oikeasti keho ei aina pyydäkään signaaleillaan ruokaa.

– Keho voi minun tapauksessani pyytää myös vaikkapa läheisyyttä, hengähdystaukoa tai vain lepoa. Eräs asiakkaani kuvasi hyvin, että intuitiivinen syöminen on kuin tulisi kotiin. Kaikkien vuosikausien dieettien ja ihmekuurien jälkeen minusta tuntuu ehdottomasti siltä, että olen ikään kuin tullut kotiin, Mia kuvaa.

Mia ylläpitää myös Syö, nauti, vapaudu - Lempeä elämäntapamuutos -Facebook-ryhmää, jossa jaetaan vinkkejä intuitiiviseen syömiseen.

Samalla hän ymmärtää olevansa vain yksi ihminen. Jonkun muun kokemus intuitiivisesta syömisestä voisi olla täysin toisenlainen.

– Olen kuitenkin aika vakuuttunut, että jossakin muodossa tämä tapa suhtautua syömiseen, ruokaan, hyvinvointiin ja terveyteen sopii ihan kaikille, Mia sanoo.

– Haluaisin antaa toivoa monille ihmisille, jotka ovat siinä iänikuisessa dieettikurimuksessa. Toivoa on. Sekä nautinnollinen että terveellinen elämä on mahdollinen. Intuitiivinen syöminen ja rauhan tekeminen ruoan kanssa vaatii ehkä luopumista laihemman kehon unelmasta, mutta se, mitä saa tilalle, on paljon parempaa.

Lue myös:

    Uusimmat