Grillattu tillitoast sopii erinomaisesti esimerkiksi keitetyn hummerin tai muiden rapujen kanssa. Kermainen aioli taas on hauska vaihtoehto majoneesille, klassiselle hummerin lisäkkeelle.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
Neljälle
- 8 viipaletta vaaleaa vuokaleipää
- 1 tl sitruunamehua
- 50 g pehmeää voita
- 1 valkosipulinkynsi
- 4 isoa tillinoksaa
- ½ tl suolaa
- öljyä penslaukseen
Aioli
- 3 munankeltuaista
- 4 dl rypsiöljyä
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 tl vettä
- 1 dl ranskankermaa
- ½ tl suolaa
- ½ maustemittaa kajennepippuria
Valmistusohje
1. Aioli: Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Vatkaa valkosipuli, keltuaiset, ja vesi yhteen 1-2 minuutin ajan. Lisää sitten öljy ohuena nauhana voimakkaasti vispaten, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Siirrä aioli kulhoon, sekoita joukkoon ranskankerma ja mausta suolalla ja kajennella. Pane kylmään tarjoilun asti.
2. Toastin päällys: Sekoita keskenään sitruunamehu, voi ja suola, purista joukkoon valkosipulinkynsi ja sekoita. Voitele kaikki leivät voiseoksella. Irrota tillitupsut varsista ja jaa ne leipien päälle. Voitele neljä alumiinifolioarkkia öljyllä.
3. Laita vastakkain aina kaksi leipää ja aseta folioarkille, kääntele paketiksi ja paahda niitä hiiligrillin päällä 2-3 minuuttia. Voit paahtaa leivät myös voileipägrillissä tai 225-asteisessa uunissa 5 minuuttia. Puolita leivät vinottain kolmioiksi ennen tarjoilua.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!