Iltalehden toimittaja oli löytänyt minut esimerkkitapaukseksi aikuisena kalansyöntiin opetelleesta. Artikkeli julkaistaan ti 11.6.2013 (keskiaukeama). Syön lehden sivuilla sankarillisesti kalaa Tammelantorilla. Tässä aiheesta hiukan enemmän.
Ihmisen ei tarvitse tykätä kaikista ruokalajeista. Elämä on vain helpompaa, maukkaampaa ja vaihtelevampaa, jos tykkää. Olen varsin hyvä esimerkki tapauksesta, joka nuorempana inhosi monia herkuiksi kutsuttuja ruokia. Merkittävimpinä kalat ja sienet. Eivät menneet alas mitenkään. Kaikkein rapsakkaimmat kalapuikot menetteli, koska eivät maistuneet kalalta, vaan korppujauhoilta. Äiti kyllä yritti. Välillä kannustaen, toisinaan painostaen. En kammonnut kaloja kuin maun puolesta. Omia onkimiani yritin lapsena maistaa avoimin mielin, mutta ei vain uponnut. Nykyisin suuri osa kaloista on suurta herkkuani ja sienikautta odotan joka vuosi innolla.
Kerrasta poikki
Sienet olivat lopulta helppo ja katkera juttu. Olin karttanut niitä läpi elämäni vääristä syistä. Ne maistuivat mielikuvissani ainostaan limaisilta - ilman ihmeempää makua. Syynä pidän pitopöytien sienikastikkeita ja purkkiherkkusieniä. Jälkimmäisten olemassaolon syytä en ymmärrä edelleenkään. Käytyämme vaimon kanssa taannoin sienimetsällä, onnistuin poimimaan pari kourallista kantarelleja. Paahdoin leipää ja paistoin sienistä kosteuden pois yrttien ja valkosipulin kera. Seos leivän päälle, loraus oliiviöljyä ja haukku. Elämäni ensimmäinen sienibruschetta oli taivaallinen. Ymmärsin yhdellä puraisulla, mistä kaikesta olin jäänyt kolme vuosikymmentä paitsi. En ollut vain maistanut kunnolla tehtyä sieniruokaa. Damn. Pidin itseäni idioottina.
Merten hedelmistä