Yleiset virheet pilaavat sienet yllättävän nopeasti – älä tee näin

Suppilovahveroita. Lehtikuva
Suppilovahverot täytyy muiden sienten tapaan paistaa ennen pakastamista.

Suomessa tuoreen sienisadon aika on verrattain lyhyt, joten sieniä kannattaa säilöä myös pitkän talven varalle. Sienten pakastamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, jotta sato ei pilaannu yllättäen.

Sienisadon pakastamisessa on helppo sortua virheisiin, jotka voivat vaikuttaa sienten säilyvyyteen. Virheiden välttämiseksi kannattaa sienten säilöminen aloittaa siitä, että sienireissun jälkeen on aikaa säilöä sienet.

– Sienet on esikäsiteltävä tai valmistettava ruuaksi mieluiten samana päivänä, neuvoo Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Asta Asunmaa.

Älä käytä sienten paistamisessa rasvaa

Peratut ja paloitellut sienet on syytä kuumentaa pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Älä kuitenkaan sorru perusvirheeseen ja lisää pannulle rasvaa, sillä se lyhentää sienten säilyvyyttä.

Paistamisen jälkeen sienet on syytä jäähdyttää hyvin ja pakata ne kertakäyttöannoksina puhtaisiin pakastuspusseihin tai -rasioihin.

Pakasta sienet paistettuina

Lähes kaikkia sieniä voi pakastaa. Erityisesti pakastettavaksi sopivat miedot sienet kuten haperot, vahverot, orakkaat, leppärouskut, valmuskat ja tatit. Paistaminen on kuitenkin tärkeä työvaihe ennen pakastamista, sillä tuoreen sienen rakenne kärsii pakkasessa.

– Raakoja sieniä ei kannata pakastaa, sillä ne tulevat kotipakastimessa helposti puiseviksi ja vievät myös paljon tilaa, Asunmaa kertoo.

Lähteet: Arktiset Aromit sekä Suomen sieniseura

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.